Turtles-muffineita ja sisustusjuttuja

Pakkanen paukkuu nurkissa ja aurinko on paistanut eilen ja tänään aivan ihanasti. Eilen oli vapaapäiväkin ja auringonpaisteen inspiroimana kannoin matot pihalle pakkaseen raikastumaan ja pesin lattiat. Ihanan siistiä taas. Olin myös lupautunut tekemään kaverin pojan 4v synttäreille Turtles-aiheisia muffinseja ja niitä sitten leivoin siivouksen päälle.

Turtlesit on tehty vaahtokarkkimassasta (kaupasta ostetusta) ja maalattu pastaväreillä. Muffinseissa on reilun kokoisia suklaanpalasia ja päälle on pursotettu pastaväreillä värjättyä kermavaahtoa. Kermavaahdon sekaan laitan aina tomusokeria. Se toimii mielestäni parhaiten pursotusten kannalta ja lisäksi antaa ihanan pehmeän maun. Ai niin ja turtlesit on tehty vapaalla kädellä eli eivät ole ihan symmetrisiä keskenään.

Ja sitten sitä sisustusta... Löysin tässä yhtenä päivänä kirpparilta tälläisen ihanan leipälaatikon. Olen jo hetken haeskellut valkoista leipälaatikkoa, mutta ei ole vain sattunut mieleistä kohdalle. Tästä tykkäsin, mutta kuvassa se ei vain oikein pääse oikeuksiinsa.

Tänään töiden jälkeen poikkesin HongKongiin hakemaan imuripusseja ja sieltä tarttui mukaani tälläinen ihana pieni jakkara. Olen tuollaisesta vähän haaveillutkin ja nyt sellainen osui kohdalle. Hintakin oli mielestäni ihan ok - 19,90.

Se löysi paikkansa olohuoneen nurkasta ja on mielestäni aivan ihana. 6v tyttö kysyi, että miksi minä tykkään aina laittaa kaiken sillä tavalla vähän vinoon. Hauska huomio taas lapselta.

Tälläistä tänne Narniaan siis tänään. Huomenna tulee pikkusisko miesystävänsä kanssa kyläilemään ja tarkoituksena on herkutella omatekoisella pitsalla ja lapsille lupasin, että leivon muffinsejakin. Eiliset muffinsit lähti kaikki sinne kaverin lapsen synttäreille.

-Nanne-

Lisää lunta

Taas sataa iloisesti lisää lunta. En ole mikään talvi-ihminen todellakaan, mutta luminen maisema on kaunis. Ja onhan se ihanaa, että lapsilla piisaa ulkona touhua tuolla lumessa.

Eilen käytiin vihdoinkin anoppilassa "jouluruualla". Tapaninpäivänä piti alunperin sinne jo mennä, mutta myrskyn takia ei päästy lähtemään ja sen jälkeen meno on vain siirtynyt milloin mistäkin syystä. Kotiin tullessa poikettiin vielä äänestämäänkin. Äänestyksen tuloksia seurailtiin tässä illalla muiden iltapuuhien lomassa ja mies pelasi keskimmäisen tytön kanssa telkkarin edessä Muuttuvaa labyrinttia vielä ennen nukkumaanmenoa. Tytöllä on torstaista asti ollut ääni pelkkää pihinää ja kurkku hieman karhea, mutta muuten ihan normaali vointi. Itselläni ollut kurkku myös hiukan outo lauantai-illasta lähtien.

Tänään oli aamulla ensimmäisenä ohjelmassa pojan hammaslääkärikäynti. Tai oikeastaan suuhygienistillä kävimme. Poika saa piakkoin jonkinlaiset oikomisraudat ja perjantaina käytiin ottamassa röntgenkuvat ja tänään tehtiin ne sellaiset muotit hampaista. Hienosti sujui, vaikka ei se todellakaan ole mitään hauskaa, kun sitä mössöä tungetaan suuhun ja meinaa oksennus tulla. Poika oli kuitenkin reipas ja sanoi ettei se niin kauheaa ollut mitä etukäteen jännitti. Helmikuun alussa on se varsinainen käynti siellä oikojalla ja kuullaan mitä aletaan tekemään. Varmaan jotain samanlaista mitä itsellenikin on tehty, en vain tiedä miten paljon ne raudat on muuttuneet vai onko muuttuneet yhtään.

Kahden aikaan onkin vuorossa jännää, kun menemme katsomaan sitä taloa mistä jo kirjoitinkin. Edelleen ristiriitaiset fiilikset, kun en osaa sanoa mikä olisi tässä kohtaa parasta. No se tietysti selvittää paljon, kun nähdään onko talo lopulta sellainen mitä kuvitellaan.

Tiimariin pitäisi myös varmaan suunnistaa. Posti toi tälläisen kirjan minkä ostin Satumaa-kirjakerhosta. Meillä lapset tykkää hirveästi askarrella ja piirrellä kaikkea ja tässä on vaikka mitä hienoja ohjeita ja materiaalit niihin ei maksa paljoa ja monenlaista löytyy kotoa jo ihan valmiiksikin. Oli kyllä jopa odotettua ihanampi kirja.

Nyt tällä erää ei muita löpinöitä. Pitää ehtiä vielä tekemään jotain hommia ennen sitä talonäyttöä.

-Nanne-

Nyt on pohdittavaa

Ensinnäkin siis toki pitäisi miettiä, että kenelle annan ääneni presidentinvaaleissa. Ei oikeastaan hajuakaan. Eilen tein vaalikoneella testin ja se käski äänestää Haavistoa. Politiikka ei oikeastaan kiinnosta minua pätkääkään, joten senkin takia on vaikeaa tälläinen. Aina olen kuitenkin äänestämässä käynyt. Ja eilen jopa hetken katselin jotain vaalikeskustelua televisiosta. Vaan eipä siitä paljoakaan irti saa tälläinen tavallinen tallaaja. :)

Ja sitten on toinen asia mikä aiheuttaa nyt juuri paljon enemmän päänvaivaa mitä noi vaalit. Nimittäin huomasin eilen illalla, että tähän ihan meidän lähelle on tullut myyntiin talo, joka olisi lähes täydellinen meidän perheelle. Lisätilalle ois käyttöä ja koululainen kaipais omaa huonetta. Sijainti on loistava, piha ja varastotilat on hyvät ja sisälle ei tarvitse kovalla kiireellä tehdä mitään. Tietysti siellä on jotain mihin haluaisin muutoksia, mutta sellaista ajan kanssa hoidettavaa kuitenkin. Remppakammoiselle loistava kohde. :)

Toisaalta mietityttää se, että halutaanko ottaa lisää lainaa nyt,kun minä teen vielä vajaata työviikkoa. Ja haluaisin edelleen tehdäkin niin ja ainakaan nykyisessä työpaikassani ei ole tällä hetkellä edes mahdollista tehdä täyttä viikkoa. Mutta olisi se vaan niin ihanaa saada lisätilaa lapsille ja kunnolliset kodinhoitotilat. :)

Ehkä me kuitenkin menemme katsomaan sitä niin ei jää kaivelemaan mikään. :)

Sitten arkisempiin juttuihin. Tänään on pojalla koulun jälkeen röntgen. Otetaan oikomishoitoa varten kuvat. Ensi viikolla tehdään ne muotit suuhygienistillä ja helmikuussa on suunnittelukäynti oikojalla. Poikaa jännittää, pelottaa, hirvittää... Ja ei se ihme ole. Muistan itse hyvin selvästi miten paljon pelkäsin aikoinaan, kun itse sain raudat. Enkä olisi missään nimessä halunnut niitä. Kurjaa on, vaikka miten tarpeellista olisikin.

Ja eskarilainen viettää tänään vapaapäivää. Tytöltä lähti eilen illalla ääni ja kurkku on kuulemma karhea ja kipeä. Hiukan yskiikin. Kuumetta ei kuitenkaan ole ollut ainakaan toistaiseksi. Toivottavasti menee pian ohi. Mulla oli tänään onneksi vapaapäivä niin ei tarvinnut miehen olla pois töistä. Meillä tehdään siis aina niin, että jos lapset on sairaana niin mies on heidän kanssaan kotona. Onnistuu paljon helpommin niin kuin se, että minä alan perua ja siirrellä asiakkaitani. Onneksi on mahdollista tehdä näin. Ja onneksi on lapset olleet tosi terveitä. Vaikka tätä ei saisikaan ehkä kirjoittaa, kun sitten se voi kostautua. ;) Mutta siis terveitä on lapset ja uskon, että yksi hyvä tekijä on se että meillä juodaan gefilus maitoa. Ja sen lisäksi napsitaan säännöllisen epäsäännöllisesti muutenkin maitohappobakteereita näin talvella.

Viikko sitten tein muffinseja pojan lentopalloturnaukseen. Kanttiiniin myytäväksi siis. Pyysivät muffinseja ja sitten sain idean vähän koristella niitä. Mulla on valitettavasti laittaa tähän nyt vain yksi kuva, kun en muista kuvista jaksanut tähän hätään poistaa niitä joukkueen nimiä enkä viitsi laittaa sellaista kuvaa tänne missä se näkyy. :)

Eli valkosuklaamuffinseja (isoja sellaisia) ja päällä kermavaahtoa, strösseleitä ja vaahtokarkkimassasta tehtyjä lentopalloja. Värit tarkastin netistä niin meni noi raidat oikein. Yhdessä keltaisessa raidassa luki siis joukkueen nimi. Sen takia kuvassa on vähän tuollaista "söhryä" noissa keltaisissa raidoissa. Hyvin olivat tehneet kauppansa. :)

Nyt täytyy mennä tekemään ruokaa niin ehditään sitten ajoissa sinne röntgeniinkin ja muitakin asioita on tänään vielä asialistalla hoidettavana. Eli näihin tunnelmiin tällä kertaa.

-Nanne-

Lonkkaluksaatio

Jos nyt yrittäisin saada kirjoitettua tuosta meidän keskimmäisen tytön lonkkaluksaatiosta ja sen hoidosta. Toivottavasti tekstistä ei tule ihan holtittoman pitkä ja saan tarinan pysymään kasassa, koitan karsia turhia yksityiskohtia. Kaikki oli vaan niin monivaiheista, että helposti venyy.

Kaikki alkoi oikeastaan 3kk neuvolasta. Muistan hyvin miten th yhtäkkiä mainitsi, että täällä onkin eripariset reisipoimut. Tyttö oli siis vatsallaan siinä neuvolan hoitopöydällä. Kysyin, että mitä se tarkoittaa ja th sanoi "ei mitään, hassu juttu vaan". Muistan sen hyvin, koska mielessäni osasin yhdistää sen johonkin tälläiseen lonkkajuttuun,mutta koska th ei asiasta muuta sanonut niin unohdin itsekin sen.

Sitten menimme 4kk lääkärineuvolaan. Siellä oli paikalla sijainen eli ei oma ihana neuvolalääkärimme. Lääkäri alkoi puhua siitä reisipoimusta ja tutkia tytön lonkkia. Samalla hetkellä tajusin, että th on maininnut siitä reisipoimusta. Lääkäri tutki ja tutki todella huolellisesti ja pitkään niitä lonkkia,mutta totesi ettei löydä niistä mitään vikaa. Sitten selitti ja piirsi vielä kuvankin minulle siitä mikä on lonkkaluksaatio,vaikka jotain pientä tietoa minulla asiasta jo valmiiksi olikin. Ja vaikka lääkäri ei mitään löytänytkään niin sanoi, että hän ei halua vastuulleen sitä, että jos jotain onkin niin laittaa sen takia lähetteen keskussairaalaan niin asia katsotaan vielä siellä.

Jälkikäteen minulle on lastenkirurgi sanonut, että reisipoimujen kyttääminen lonkkien suhteen on vanhanaikaista eikä kerro lonkista mitään. Vauvojen jalat ovat kuulemma enemmän tai vähemmän makkaraiset, joten niillä ei ole merkitystä. Ja meidän tytön jaloissa oli lähes olematon ero ja sekin ero vielä viittasi ns. väärään lonkkaan eli se lonkka oli lopulta ihan terve mitä ensin kytättiin sen poimun takia.

Lähete lähti siis keskussairaalaan ja sinne menimme tytön ollessa noin 5kk. Paikalla oli lastenkirurgiksi erikoistuva mieslääkäri ja hän tutki lonkat ihan käsin ja totesi ettei löydä niistä mitään vikaa. Otteet oli jo aika paljon roisimmat mitä neuvolalääkärillä. Tai siis hurjannäköiset. Ei se tyttöä silti sattunut, mutta selvästi tutki eri tavalla mitä neuvolalääkäri. Kuitenkin tämä lääkäri sanoi, että laittaa vielä lähetteen ultraan.

Taas meni parisen viikkoa ja menin tytön kanssa ultraan. Siellä todettiin, että lonkkaluksaatiosta ei ole merkkiä, mutta toisen reisiluun pää oli hieman erikokoinen kuin toinen. Mutta sekään ei kuulemma merkitse mitään. Tämä lastenkirurgiksi erikoistuva lääkäri sanoi, että hän konsultoi vielä toista lastenkirurgia ja ilmoittavat minulle sitten mitä tehdään.

En enää muista selvisikö heti sillä käynnillä vai soitettiinko minulle, mutta päättivät sitten vielä ottaa röntgenkuvatkin tytöstä. Ja sinne siis mentiin taas. Kuvat otettiin ja minä jäin tytön kanssa odottelemaan polin puolelle, että päästään lääkärin vastaanotolle. Muistan sen päivän varmaan ikuisesti. Se oli perjantai 9.12. ja tyttö oli 5,5kk ikäinen. Joulu lähestymässä ja minä halusin vain koko jutun jo pois päiväjärjestyksestä. Sitten meidät kutsuttiin huoneeseen ja siellä oli lastenkirran ylilääkäri paikalla, vanhempi mieslääkäri siis. Hän oli hyvin töykeä ja tuijotteli niitä röntgenkuvia ja sanoi "selvä lonkkaluksaatio, otetaan vetohoitoon, sitten mahdollisesti leikkaus ja kipsihoitoa vuosi". Olin täysin äimistynyt. Minulle oli jo niin moneen kertaan sanottu, että lonkkaluksaatiota ei ole ja yhtäkkiä tytöllä olikin SELVÄ lonkkaluksaatio ja tuo kaikki muu siihen päälle vielä, vetohoidot ja kipsaukset jne.

Aloin kysellä aivan valtavasti. Lääkäri ei missään vaiheessa itse käsipelillä tutkinut tyttöä, teki päätöksen ihan röntgenkuvien perusteella. Lopulta lääkäri sanoi, että koska tytöllä on jo noinkin paljon ikää ja on perjantai niin ei tarvitse jäädä heti sisälle sairaalaan vaan voimme tullakin vasta maanantaina ja vetohoito alkaa silloin. Klo 7 käskettiin olla paikalla. Ja lopuksi sanat hoitajalle "jos sillä on vielä jotain kysyttävää niin menkää käytävään puhumaan". Olin hätäännykseni lisäksi vielä todella raivoissani siitä miten lääkäri kohteli minua. Hoitaja onneksi oli tosi ihana ja sai rauhoiteltua minua siinä käytävällä.

Koko viikonloppu meni sitten itkiessä, panikoidessa ja etsin ja etsin tietoa netistä ja koitin saada jostain jotain tukea asiaan. Tuntui ettei kukaan läheinenkään tajunnut tuskaani ja hätääni. Kaikkien mielestä kyseessä oli ihan pikkujuttu. Olin kuitenkin kuullut siellä sairaalassa sen lääkärin nimen, jonka oli tarkoitus olla maanantaina paikalla. Hän oli nuorempi naislääkäri, lastenkiruri hänkin siis ja tullut hiljattain kyseiseen sairaalaan toisesta sairaalasta. Netistä löysin myös yksityisen lääkäriaseman, jossa tällä naisella oli vastaanotto ja soitin sinne. Siellä puhelimessa ollut nainen kertoi minulle, että tällä lääkärillä on viimeisin tieto lonkkaluksaation hoidosta ja on varmasti pätevä. Ihmetteli minun saamaani kohtelua ja rauhoitteli, että maanantaina varmasti saan asiallisempaa palvelua. Tämä oli se toivo minkä avulla jaksoin sinne maanantaihin.

Maanantaina menimme keskussairaalalle tytön kanssa, mies lähti mukaani. Minä olin pakannut itsellei tavaraa yöpymistä varten ja esikoisen hoito oli järjestetty jotenkin. En enää edes muista miten. Olimme hyvissä ajoin paikalla ennen seitsemää ja meidän käskettiin odotella lääkäriä. Odotimme ja odotimme. Välillä kävi aina hoitaja sanomassa,että lääkäri tulee ihan kohta. Sitten meidän käskettiin mennä kanttiiniin kahville. Mutta senkään jälkeen ei lääkäriä näkynyt eikä kuulunut. Lopulta yhdeltätoista mies meni sanomaan, että me lähdemme kotiin ja hoidamme asian yksityisesti,kun täällä kerran vain seisotetaan odotustilassa ihmettelemässä. Sitten tuli hoitajiin vipinää ja lääkäri oli paikalla muutamassa minuutissa.

Lääkäri oli siis juuri tämä nainen,josta minulle oli kerrottu. Hän alkoi heti tutkia tytön lonkkia käsin ja kävi läpi kaikki paperit ja ultra- ja röntgenkuvat. Hän sanoi, että käsin ei tunnu mitään ja kuvissakaan ei ole mitään sellaista mistä voisi varmuudella sanoa yhtään mitään suuntaan tai toiseen. Lisäksi selitti, että sen ikäiseltä ei kannattaisi edes ottaa röntgenkuvaa, koska ne ei ole luotettavia. Kuulemma on niin paljon pelkkää rustoa vielä ja se ei näy kuvissa. Lääkäri oli sitten sitä mieltä, että tytölle laitetaan nukutuksessa (humautuksessa) sammakkokipsi ja otetaan magneettikuvat, jotka kertovat selkeästi sen lonkkien tilanteen.

Meidät lähetettiin siis kotiin ja olin valtavan huojentunut siitä, että asia tutkitaan nyt perusteellisesti ja minulle oli ekan kerran selitetty asioita oikein kunnolla.

Torstaina 16.12. menin tytön kanssa sitten taas sairaalalle ja hänelle laitettiin sammakkokipsi nukutuksessa. Jos kipsin laittaminen ei olisi onnistunut niin tytölle olisi pitänyt tehdä magneettikuvaus toisessa sairaalassa, jossa kuvaus on mahdollista tehdä nukutettuna. Mutta kipsi saatiin ja tässä on kuva tytöstä sairaalassa nukutuksen jälkeen.

Pääsimme kotiin ja pähkäilin kovasti mitä tytölle saa puettua päälle ja miten pitäisi olla. Kaikki piti opetella uudelleen. Peppua ei voinut pestä ja iho kärsi kuivaihoisella lapsella heti siitä kipsistä. Mikään ei mahtunut päälle, tyttö ei mahtunut vaunuihin eikä turvakaukaloon ja painoikin tuplaten enemmän. Onneksi kyseessä oli kuitenkin vain muutama päivä ja tiistaina 22.12. menimme sairaalaan magneettikuvaukseen.

Minulle oli sanottu, että kuvaus kestää ehkä noin vartin. Minä sain luvan mennä mukaan tytön kanssa sinne. Hän sai rauhoittavan lääkkeen suppona ja nukahti ja nukkui koko kuvauksen ajan. Mies odotteli huoneen ulkopuolella ja lääkärit tietysti olivat siinä omassa kopissaan seuraamassa kuvausta. Itselläni ei kelloa ollut eikä mitään hajua ajankulusta. Huonossa asennossa seisoin siinä ja silittelin tyttöä ja rukoilin mielessäni vain sitä, että kaikki olisi hyvin ja meidän ei tarvitsisi mennä mihinkään vetohoitoihin. Se oli ainut joululahja mitä silloin toivoin. Kuvaus taisi lopulta kestää jotain kolme varttia ellei jopa kauemmin. En muista sitäkään enää tarkkaan, mutta kesti siis selvästi kauemmin mitä aiemmin oli sanottu.

Lääkäri tuli luokseni ja sanoi heti, että kaikki on oikein hyvin. Se oli niin sanoinkuvaamattoman huojentava tieto. Sitten lääkäri selitti, että lonkka pysyy paikallaan eikä lähde sieltä pois. Ei ollut saanut sitä pois lonkkamaljasta silloin nukutuksessakaan, kun laittoi tytölle kipsin. Mutta lonkkamaljan toisella reunalla on silti pieni viiste. Lääkäri kertoi, että se ei luultavasti koskaan aiheuttaisi mitään haittaa tytölle,mutta koska se oli huomattu niin se myös hoidetaan. Ja hoitona on Von Rosen lasta 12 viikkoa.

Kipsi otettiin siis pois ja tytölle laitettiin lasta. Lastakin oli tosi pieni verrattuna siihen älyttömään kipsiin. Tyttö mahtui heti ihan helposti talvihaalariin mihin kipsin kanssa hänet piti melkein väkisin sulloa. Tämä lääkäri myös konsultoi toisesta sairaalasta lasten ortopedia/lastenkirurgia ja he olivat samaa mieltä tytön hoidosta.

Kävin kahden viikon välein tytön kanssa sairaalalla vaihtamassa lastan. Sunnuntaina sain ottaa lastan pois ja kylvettää tytön ja rasvata oikein kunnolla. Ne oli ihania päiviä. Sanoin niitä lastavapaapäiviksi. Maanantaina ajelin sairaalalle ja lasta laitettiin takaisin.

Tässä pari kuvaa tytöstä lastan kanssa ihan lastahoidon lopulla:

12 viikon jälkeen otettiin röntgenkuvat ja lääkäri sanoi, että homma on hoidettu. Sanoi vielä laittavansa kuvat sinne toiseen sairaalaan lääkärille, jota oli aiemminkin jo konsultoinut. Kertoi, että lonkassa oli edelleen ihan pieni viiste reunassa,mutta ne on kuulemma hyvin tavallisia juttuja näissä myöhäislonkkaluksaatio tapauksissa.

Pääsimme kotiin vihdoinkin ilman lastaa ja tyttö sai alkaa opetellemaan liikkumista. Viikossa tuli niin monta uutta taitoa ettei meinannut itsekään perässä pysyä. Tyttö oli 3kuukautta ollut hyvin paljon minun sylissäni kaiket ajat ja minä olin ainut, joka hoiti vaipanvaihdot ja pesut jne. Tyttö oli siis tosi kiinni minussa.

Olin sopinut, että käymme syksyllä kontrollissa sairaalalla, mutta sitten tapahtui taas tosi ikäviä juttuja. Samalla viikolla, kun tyttö pääsi lastasta niin miehelläni todettiin syöpä. Häneltä poistettiin perna ja oli toipilaana kotona, kun tämä lastenkirurgi soitti minulle. Hänelle oli tämä toinen lääkäri sanonut, että tytön lastahoito on onnistunut, mutta perästäpäin sieltä olikin yhtäkkiä ilmoitettu että pitäisiköhän asiaa sittenkin tutkia vielä lisää. Menin aivan sekaisin. Siinä oli jo ihan liikaa asioita,kun se miehen syöpä oli juuri todettu ja odottelimme syöpähoitojen alkamista. Päädyimme pyytämään mielipidettä muualta ja menimme eräälle yksityiselle lääkäriasemalle, josta olin löytänyt mukavan tuntuisen lastenkirurgin. Hän oli mies ja olin jutellut asiasta hänen kanssaan jo valmiiksi puhelimessa. Sain toimitettua tytön tiedot ja kuvat myös etukäteen hänelle.

Taas otettiin uudet röntgenkuvat ja lääkäri tutki käsin tytön lonkat. Ja kaikki oli hyvin. Lääkäri oli tosi mukava ja selitti taas tarkkaan asiat ja totesi, että voimme tulla uuteen kontrolliin sitten syksyllä.

Ja sinne siis menimmekin syksyllä ja kaikki oli taas hyvin, vaikka jännitin kyllä enemmän kuin tarpeeksi. Tyttö osasi silloin sitten jo kävelläkin ja kävelystäkin näki, että kaikki on hyvin.

Kuopuksen odotusaikana ja vauvana ensimmäiset kuukaudet nämä jutut vaivasivat minua. Taustalla oli tietysti paljon pelkoa miehen sairastetun syövänkin takia ja senkin takia ehkä pelkäsin enemmän, että taas jotain kauheaa tapahtuu. Kyttäsin ja kyttäsin tytön lonkkia ja niitä makkaroita reisissä ja hermoilin aina, kun menimme neuvolaan. Pahimpia paikkoja oli ne 3kk-6kk neuvolat,kun tyttö oli samanikäinen kuin isosiskonsa silloin, kun luksaatio todettiin.

Toivottavasti tästä on jollekin edes jotain apua ja saa vertaistukea oman lonkkalapsensa hoidon kanssa. Itse sanoin kerran lääkärille, että sen takia tämä varmaan on yleisempää tytöillä, että ne on helpompi pukea lastan kanssa sukkiksiin ja mekkoihin. :) Toki en tiedä toimiiko sukkikset ja mekko kovin hyvin, jos kyseessä on vastasyntynyt mutta kun meidän tyttö oli lastahoidon aikaan 6kk-9kk niin ne oli ehdottomasti helpoimmat ja parhaimmat vaatteet lastan kanssa. Ja mekon kanssa sitä lastaa ei ulkopuoliset edes hoksanneet.

Hirveästi harmitti itseäni se ulkopuolisten tapa vähätellä asiaa. En olisi saanut kokea surua, tuskaa ja hätää asiasta joka on "pikkujuttu ja ihan helposti hoidettavissa". Hoidettavissa joo, mutta ei mielestäni ole mikään pikkujuttu silti ja aina se on iso juttu, jos omalla lapsella on jotain. Ja vaikuttaa moneen arkipäivän juttuun niin paljon, että vaikea sitä on ottaa ihan pikkujuttuna.

Mutta onneksi nykyisin osataan nämäkin hoitaa niin ei tarvitse aikuisena kärsiä sitten lonkkavaivoista hoitamattoman luksaation takia. :)

-Nanne-

Näpertelyä

Kakkukoristeita on kiva tehdä,mutta minulla vain tuntuu olevan valitettavan vähän aikaa niiden tekemiseen. Laitan tähän vielä pari kuvaa noista edellisen postauksen koristeita. Harmi ettei ole vamista kakkukuvaa.

Lauantaina on pojan lentopalloturnaus ja sinne pyydettiin vanhemmilta kanttiiniin suolaista ja makeaa myytävää. Minä sitten lupauduin leipomaan muffinseja, koska ne on nopeita ja helppoja tehdä. Sain kuitenkin päähäni, että täytyyhän niitä muffinseja vähän koristella ja tänään näpertelin vaahtokarkkitaikinasta lentopalloja. Niistä tuli hauskannäköisiä ja ajattelin pursottaa kermavaahtoa muffinsien päälle ja laittaa lentopallot siihen päälle koristeeksi. Ehkä jotain strösseliä vielä lisäksi. Katsotaan nyt. Eniten jännittää se, että miten mies mahtaa saada ne muffinsit paikan päälle ehjinä. Toivotaan kuitenkin, että onnistuu. :) Poika itse oli tosi tyytyväinen, kun näki koristeet.

Huomenna on siis tiedossa vielä muffinsien leipomista ja nuutipukkeilemaankin pitäisi tyttöjen kanssa illalla ehtiä. Pojalla on lentopalloharkat ja itse aion mennä combattiin hikoilemaan. Tällä viikolla olenkin ollut ahkera tuon kuntoilun suhteen. Tai no ainahan sitä tulee aika paljon juostua noilla tunneilla, mutta nyt olen treenaillut myös kotona iltaisin. Olen aina inhonnut tuota järkyttävästi tilaa vievää jumppapalloa minkä mies on tänne tuonut, mutta nyt olen tutustunut itsekin siihen. Muuten ohjelma on tällä viikolla ollut cx worx, sh'bam ja combat ja huomenna vielä siis combat. Katsotaan sitten ehtiikö sunnuntaina vielä spinningiin. Treenaamisesta tulee aina hyvä olo! :)

Nyt on kuitenkin hammaspesun aika. Koitan ehtiä perehtymään siihen lonkkaluksaatio-postaukseenkin lähipäivinä, jos siitä vaikka joku saisi kaipaamaansa vertaistukea itselleen.

-Nanne-

Töitä ja ostoksia

Yhdeksän tunnin työpäivä hujahti toisaalta nopeasti,mutta olin kyllä aivan puhki viimeisen asiakkaan jälkeen. Kiva päivä oli, kun oli sekä kynsiä että kampaamon puolella töitä. Ja mukavia asiakkaita. :)

Kotiin pyöräilin kieli keskellä suuta. Välillä oli sohjoa ja tuntui, että pyörä karkaa käsistä ja hetken päästä taas jäisiä uria ja taas tuntui, että pyörä vipattaa miten sattuu. Mutta pääsin kaatumatta kotiin asti.

Eräs kaveri tuli illalla hakemaan minulta tekemäni kakkukoristeita. Pyysi tekemään nuoremman lapsensa 1v kakkuun koristeita ja tälläisiä niistä sitten tuli:

Kuvissa toi helmiäistomuväri loistaa jotenkin ihan liikaa. Tomusokeriakin tuossa on kauheasti näkyvissä,mutta lisäsin sitä ettei koristeet vaan jämähdä alustaansa ennen kakun päälle laittamista. Toivottavasti koristeet päätyvät ehjinä kakun päälle asti. Tein ylimääräisiä kukkasiakin. Niitä voi käyttää sitten mihin tarvitsee.

Näitä on kyllä aina kiva tehdä. Harmi vaan ettei aina aika meinaa riittää kaikenlaiseen mihin itse tahtoisi. Lisään tähän vielä kuvan kakkukoristeesta minkä tein hyvin pikaisella varoitusajalla kaverin lapsen nimpparikakun päälle. Idea tuli ihan yhtäkkiä siinä, kun omat lapset kokosi palapelejä. Valitettavasti mulla on tästä vain kännykällä hätäisesti räpsäisty kuva, kun koriste tosiaan tuli tehtyä kiireellisesti ja myös toimitus oli sen mukainen joten unohdin kuvata sen.

Ilta on mennyt tänään tässä koneella sen jälkeen, kun sain lapset nukkumaan. Mies lähti heti töistä tultuani kaverinsa luokse pelaamaan lautapelejä (harrastaa niitä) ja minä vain jotenkin jämähdin tähän. Mitään suunnitelmia ei kyllä ollut sen kummemmin kuin että aioin katsella televisiota. Päädyin kuitenkin tonkimaan nettiä ja ensin tuli tehtyä pieni tilaus Meandille, kun siellä oli kaikki webshopin tuotteet -70% ja sitten vielä tilasin tytöille välikausivaatteet Ticketiltä. En ole aiemmin testannut kyseistä merkkiä, mutta nyt päätin testata vaihtelun vuoksi sitä. Pojalle en arvannut tilata ja onkin ehkä parempi hakea urheilukaupasta sitten yhdessä jotain sopivaa. Tosin eilen ostin pojalle alesta aivan ihanan North Bendin turkoosin sinisen välikausitakin. Maksoi 24e, ovh 79,90. :) Tuntuu kyllä, että tuollaisella 8v pojalla on ihan sama mitä on päällä, kun kaikki kuitenkin räjähtää käsiin. :D Samalla tavalla tuntuu siis kestävän käyttöä halvemmat ja kalliimmat vaatteet ja kengät. En ymmärrä mitä ne pojat tuolla oikein tekee, mutta kummasti vaan tuntuu kaikki hajoavan. Onneksi tyttöjen vaatteet on vielä säästyneet ehjinä.

Mutta nyt alkaa kello olla jo sen verran, että saa hipsiä vähitellen hammaspesulle ja nukkumaan. Huomenna onkin sitten loppiainen. :)

-Nanne-

Hyvä päivä!!!!

Mies soitti juuri ja sai siis hyviä uutisia! Rintalastan alla olevat muutokset eli ne hiukan suurentuneet imusolmukkeet oli hieman pienentyneet siitä mitä ne on olleet alunperin 1,5v sitten. Ja veriarvot olivat hyvät.

Tämän 1,5v aikana ne imusolmukkeet on pysyneet joko samana tai kasvaneet hiukan, siis joitakin muutamia millejä. Miehen työpaikalla on homeongelma ja mies vaihto nyt pari kuukautta sitten työpisteensä eri rakennukseen ja on nyt homeettomassa tilassa. Lääkäri oli sanonut, että mahdollisesti tämä imusolmukkeiden suurentuminen voi siis olla ihan homeesta johtuvaakin. Miehellä on muitakin homeen aiheuttamia oireita ollut. Puolen vuoden päästä otetaan taas uudet kuvat ja jos edelleen pienentyneet niin lääkäri oli sitä mieltä, että koko jutun voi pistää homeen piikkiin.

Huhhuh! Onneksi ei nyt taas tarvitse stressata tuota. Miehellä kesti siellä, kun sai jonkun rokotteen ja lääkäri ajantasaisti rokotekorttia muutenkin niin minä hermoilin täällä kotona jo aivan järjettömästi. Olin ihan varma, että siellä on kerrottu syövän uusineen ja selitetään hoitomuotoja jne,kun ei siellä vastaanotolla muuten niin kauhean pitkään mene.

Onneksi mulla on vapaapäivä etten ole ollut töissä hyppimässä seinille. :) Nyt saa hyvillä mielin mennä ruuanlaittoon.

-Nanne-

Hyvä vai huono päivä

Nimittäin huomenna. Siitä tulee joko hyvä tai sitten ihan helvetin huono. Mies saa kontrollin tulokset siis. Toivon sydämestäni, että uutiset on hyviä!

Anteeksi voi antaa,mutta unohtaa ei koskaan...

Tätä tässä olen nyt pohtinut. Oikeastaan olen pohtinu sitä melkein koko viimeisen vuoden. Aika ajoin enemmän ja välillä taas vähemmän, toisinaan en yhtään. Syy siihen on se, että eräs todella hyvä ystäväni petti luottamukseni pahemman kerran. Oli kertonut eteenpäin erittäin arkaluontoisen asiani,jota ei kukaan muu edes tiennyt. Paitsi tietysti mieheni.

Kun sain tietää asiasta niin ensin raivosin tälle ystävälleni ja sitten lakkasin pitämästä yhteyttä. Vähitellen vuoden mittaan otimme jotain kontaktia, alkoi ihan sillä että facebookissa tykkäiltiin satunnaisesti toistemme kirjoituksista jne. Syksyllä otin itse ison askeleen tai ainakin siis omasta mielestäni se oli iso askel eteenpäin korjata välejämme ja kutsuin ystäväni luokseni lastenvaatekutsuille. Sen jälkeen on taas menty samalla linjalla eli lyhyitä viestejä facebookissa.

Nyt näin tämän ystäväni kaupassa ja hän tuli sanomaan, että on halunnut soittaa minulle ja pyytää apua yhdessä asiassa. Lupasin sitten auttaa ja sovittiin, että soitellaan. Samana päivänä laitoin vielä viestin, jossa kerroin että tapaamisesta jäi hyvä olo.

Nyt pohdin, että mitenköhän tälläistä asiaa pitäisi käsitellä. Oikeastaan sitä itse tapahtunutta en koe tarpeelliseksi puida enää. Tapahtunut mikä tapahtunut. Sitä en voi muuttaa. Mutta entä se anteeksi antaminen. Haluan antaa anteeksi, koska menetin silloin niin ihanan ja hyvän ystävän, aivan erityisen ihmisen. Toisaalta mietin, että onko se luovuttamista... annanko taas kerran kävellä ylitseni. En tarkoita, että tämä ihminen olisi niin tehnyt, mutta olen viime vuosina tiedostanut että olen aina aivan liian kiltti. Annan anteeksi ja annan ihmisten käyttää minua hyväkseen saamatta itse kuitenkaan mitään takaisin. Mutta sitä ei pitäisi mielestäni sekoittaa tähän kyseiseen ystävyyssuhteeseen, koska se on ollut vastavuoroista aina. Ja sitten toisaalta mietin, että jos annan anteeksi niin voinko unohtaa. Tai annanko itseni unohtaa. Lähinnä pelkään, että se vaikuttaa siihen että ystävyys kärsii valtavasta luottamuspulasta. Vai voinko ajatella, että tässäkin aika näyttää miten käy ja saammeko rakennettua sen luottamuksen sillan uudelleen välillemme. Ja tuosta anteeksi antamisestakin olen sitä mieltä, että luultavasti olen antanut jo aikoja sitten anteeksi, mutta minun on sitä vain vielä vaikea myöntää. Ja juuri siis siitä syystä, että yritän pinnistellä sitä liiallista kilteyttä vastaan.

Voi miten sekavaa pohdintaa heti vuoden ensimmäisessä kirjoituksessa, mutta näitä nyt pohdin. Ja no ehkä hiukan sitäkin, että mies lupasi viedä minut huomenna ale-shoppailemaan. :)

-Nanne-