perjantai 4. toukokuuta 2012

Vappu tuli ja vappu meni

Ja varsin kivassa säässäkin sitä vappua saatiin viettää. Meillä tosin jäi suunnitelmista huolimatta kuitenkin grillikauden avaaminen tekemättä, kun oli niin paljon muuta tohinaa eikä ehditty kaivaa kesäkalusteita ja grilliä varaston kätköistä. Vappuaattona olimme keskimmäisen lapsemme kummitädin valmistujaisjuhlissa eli pääsimme valmiiseen pöytään herkuttelemaan. Vappupäivänä sitten taas tuli eräs ystäväperheemme kahvittelemaan. Tarjolla oli dippilautanen, daim-suklaamuffineita, lämpimiä voileipiä sekä tietysti munkkeja. Ja aika paljon meillä oli myös sipsejä ja karkkia. Kuvia minulla on kuitenkin vain lämpimistä voileivistä,mutta ne olikin superherkullisia - vaikka itse sanonkin.
Vielä kuva lasten tämän vuotisista vappupalloista.
Tänään tuli tehtyä taas yhdelle kaverilla kakkukoristeet hänen lapsensa 1v kakkuun. Harmittaa, että näissä kuvissa jotenkin lävähtää aina silmille sellaisia virheitä koristeista mitä ei luonnossa näy ja suorastaan harmittaa laittaa tälläisiä kuvia näkyville. Näissäkin siis näkyy häiritsevästi tussin ja sudin jäljet. Ärrrrrrsyttävää, mutta menköön nyt taas tämän kerran. Toiveena oli siis saada kakun päälle Hello Kitty -aiheinen koriste ja tälläinen siitä sitten tuli.
Lisäksi tein tälläisiä irtonaisia koristeita mitä kaveri saa asetella kakkuun haluamallaan tavalla.
4 Itse taas siis tarkastelin koristeita perfektionistin silmin, mutta kaveri oli oikein tyytyväinen niihin koristeet hakiessaan. Ja sehän se on pääasia. Ja ainahan tässä on kehittymisen varaa ja se tämän homman pitääkin omalta osaltaan mielenkiintoisena. Nyt pitää alkaa valmistelemaan keskimmäistä tyttöä kaverisynttäreille ja itse menen siksi aikaa salille hikoilemaan. -Nanne-