Pientä pohdintaa imetyksestä

Taidanpa kirjoittaa tännekin pienen tekstin tästä, kun asia pyörii mielessäni. Osallistuin netissä hetki sitten keskusteluun missä pohdittiin nykyisiä imetyssuosituksia ja kaikkea siihen liittyvää. Itseäni jäi vaivaamaan se, että kun kirjotin asiasta niin piti lisätä taas loppuun se perinteinen lause "en tarkoita tällä syyllistää ketään". Miksi pitkään imettänyt ja hyvin imetyksessä onnistunut joutuu aina lähes toteamaan tuon ja silti saa lokaa niskaansa siitä, että mukamas syyllistää niitä jotka ovat antaneet korviketta. Syystä tai toisesta. En ole koskaan törmännyt siihen, että korvikkeella lapsensa ruokkinut olisi oman kertomuksensa perään lisännyt, että "en tarkoita tällä syyllistää teitä, jotka imetätte".

Itse imetin esikoistamme 2kuukautta. Poika oli alusta asti kova syömään ja maito nousi vasta kolmantena päivänä - kuten se yleensä nouseekin. Ne ensimmäiset tipat mitä rinnoista tuli niin ei riittäneet alkuunkaan vaan vauva huusi nälkäänsä sairaalassa. Ja söi jo sairaalassa melkoisia määriä korviketta. Kätilökään ei meinannut uskoa sitä määrää minkä poika söi. Lisäksi ongelma oli se, että minulla ei silloin ollut minkäänlaisia rinnanpäitä joten poika ei saanut otetta rinnasta. Eli piti käyttää rintakumia. Joka päivä koitin imettää myös ilman sitä, mutta ei kelvannut ilman sitä kumia. Lisäksi en itse välittänyt imettää sen rintakumin kanssa kodin ulkopuolella eikä se öisinkään houkutellut. Tästä johtuen maitomäärät ei tietenkään lisääntyneet, vaikka maito kyllä nousi hienosti alussa rintoihin ja kyllä sitä tulikin. Pumppasinkin jonkun verran, mutta sekään ei oikein ollut mun juttuni. Eli kaikki päättyi siihen, että ihan hyvillä mielin päätin pojan ollessa tasan 2kk, että en imetä enää. Se ei tuntunut palvelevan ketään.

Tyttöjä olenkin sitten täysimettänyt 6-7kk ikäisiksi. Eivät ole edes vettä saaneet tuon ekan puolen vuoden aikana. Rinnat oli toisen lapsen kohdalla muuttuneet jo niin, että oli olemassa ne rinnanpäät mistä sai hyvin otteen eikä tytöt ihan niin tajuttoman nälkäisiäkään olleet ekan muutaman päivän aikana mitä poika oli. Ja muutenkin heillä oli malttia touhuun enemmän, salista asti ihan erilainen ote siihen imemiseen.

Keskimmäistä imetin siis 2v4kk ikäiseksi ja asia mistä en kauheasti enää ihmisille mainitse on se, että imetän tuota kuopusta edelleen ja hän täyttää siis pian 4v. Imetys rajoittuu ihan vain aamuihin eikä ole läheskään joka päiväistä edes. Mutta pienimuotoisesti siis edelleen. Luultavasti huomaan jonain päivänä, että en ole enää imettänyt moneen viikkoon ja se imetys jää niin. Siten olen toivonutkin sen menevän. Keskimmäisen imetyksen lopetin tytön ollessa siis 2v4kk ja odotin silloin tuota kuopusta raskausviikolla 17. Se oli aika repivää. Tyttö itki ja huusi ja raivosi, kun ei olisi halunnut luopua. Eka viikko oli rankin, kolmen viikon jälkeen asia oli unohdettu. Itselleni siitä jäi "trauma" ja en ole halunnut tuota kuopusta väkisin vieroittaa, kun en ole kokenut sitä tarpeelliseksi eikä ole sellaista selvää syytä asiaan ollut. Olen odottanut, että se tapahtuu itsestään ja niin se näyttää myös menevän.

Mutta miksi pitkään imettäneitä syyllistetään? Miksi korvikkeeseen turvautuneet kokevat toisen pitkän imetyksen syyllistävänä? En minä itse kokenut niin silloin, kun lopetin esikoisemme imettämisen ja siirryin korvikkeeseen. Se oli oma valintani ja olin siihen tyytyväinen. Ihan yhtä tyytyväinen olen ollut siihen, että olen imettänyt tyttöjä pitkälle taaperoikään asti. Miksi siis saa sanoa, että ruokkii vauvansa korvikkeella,mutta ei saisi sanoa imettävänsä? Pitkään imettäviä saa arvostella ja heille saa sanoa ihan suoraan, että "lopeta jo tuo - ei 1,5vuotias tarvitse enää tissiä". Mutta auta armias, jos joku sanoisi että "miksi ihmeessä annat korviketta". Imettämistä siis tarvitsee puolustella ja piilotella ja korvike on se mikä on hyväksyttävää. Sitä ei saa kyseenalaistaa, koska se on syyllistämistä. Miksi korviketta antavat kokee toisen imetyksen syyllistävänä? Eivätkö he siis itse ole tyytyväisiä omaan ratkaisuunsa, vaikka sanovatkin että lapsi on tyytyväinen ja kasvaa hyvin ja on terve? Eikö asiat silloin ole hyvin, vaikka kaveri vieressä imettääkin?

Onpa sekavaa tekstiä,mutta ehkä sekava on aihekin. En ole laittanut tänne kuvia itsestäni ja lapsista, mutta laitan tähän jo hiukan vanhemman kuvan itsestäni ja meidän kuopuksesta. Kuva on käsitelty ja tykkään itse tästä tosi paljon. Kuopus on tuossa siis reilu 2v ikäinen ja tyytyväisenä kuumana hellepäivänä "välihörpyllä".

Nyt tämän epämääräisen purkauksen jälkeen voinkin heittää tyytyväisenä treenikamat päälleni ja lähteä combattiin purkamaan tunteita. Päivällä tulikin jo tehtyä reipas kävelylenkki tyttöjen kanssa tuossa aivan ihanassa auringonpaisteessa mikä hellii näin sunnuntaipäivän kunniaksi. Toivottavasti on tulossa lisää kauniita kevätpäiviä niin saa lumet kyytiä.

Kiirettä ja lorvailua

Pienen tauon jälkeen taas vihdoinkin saan aikaiseksi kirjoittaa tänne. Eli kiirettäkin on piisannut ja sitten, kun olisi ollut aikaa kirjoittaa niin olenkin vain lorvinut enkä ole jaksanut alkaa naputella.

Lupasin kuvia uudesta hankinnastani minkä löysin facebookin-kirpparilta. Olin haaveillut valkoisesta kirjoituslipastosta jo jonkun aikaa ja nyt vahingossa törmäsin sellaiseen. Toiset käyttävät tästä nimitystä sekretääri tai klaffipöytä. Minusta aivan ihana ja lapset tykkäsivät tosi paljon. Eteen liukuu kansi päälle ja tavarat menee piiloon. Vielä vähän tuon "sisustaminen" kesken, mutta tässä siis kuvia.

Tein viime viikonloppuna myös kivan löydön, kun menimme nopsaan käymään tuossa paikallisella ABC:llä. Minun piti jo joku aika sitten netistä tilata tälläinen ovistoppari,mutta jostain syystä se vain jäi. Tämä on kuitenkin aivan ihana. Kesällä sitten tarpeellisempi kuin nyt, mutta pakkohan se oli ostaa kun sellainen käveli vastaan.

Vähän pitää leipomisistakin puhua tässä postauksessa. Mielessä ollut, että pitää testata sellaisen banoffeen tekoa ja nyt naistenpäivän kunniaksi päätin leipoa makeaa sekä oman työpaikan naisille että myös mieheni työpaikalle. Ja oli kyllä tosi hyvää, vaikka pelkäsin hiukan sitä miten makeaa on. Ja banaani on aina sellainen mikä arveluttaa leivonnaisissa, mutta jopa mieheni tykkäsi tästä, vaikka ei voi sietää banaania. Tämä on tosi nopea tehdä ja aineet voi pitää varulta kaapissa,jos tulee yllätysvieraita. Koristeluun en ehtinyt panostaa yhtään aamukiireessä ja raastin siis vain nopsaan maitosuklaata noiden kakkujen päälle.

Ja vielä tämän viikon kohokohdasta pakko hehkuttaa! Nimittäin siitä, että olin Juha Tapion Kipinöitä konsertissa meidän 6vuotiaan kanssa. Aivan ihana konsertti. Illasta nautti niin äiti kuin tytärkin. Muistoksi saatiin vielä nimmarit. Yhteiskuvaan tyttö ei halunnut, kun ujostutti liikaa. Olen kuvasta "sutannut" meidän nimet pois. Toisen kortin omisti pikkusiskolle, joka myös tykkää kuunnella Juha Tapion kappaleita. Ostin myös uuden levyn sieltä ja pyysin siihenkin nimmarin. Uusin levy löytyikin jo kotoa, mutta toi kokoelmakin on kiva.

Nyt kutsuu suihku. Pitkä työpäivä ja ihan räätynyt olo jo. Työkaveri ilmoitti aamulla olevansa kipeä ja osa hänen asiakkaistaan mahdutettiin minulle ja jäin vielä ylitöihinkin. Kiva päivä,mutta kiirettä piisasi. Huomenna onkin taas vaihteeksi rakennekynsiä enemmän kuin kampaamopuolen työtä. Vaihtelu virkistää.

-Nanne-

Ihana kevätaurinko!

Aurinko lämmittää jo ihanasti ja aamuisin huomaan herääväni taas paljon pirteämpänä, kun ei ole pilkkopimeää. Tänään on vaihteeksi vähän kylmempi pakkaspäivä, mutta kauniisti paistaa silti.

Eilen illalla valittelin,että meillä on kylmä. Ja eihän minua toki kukaan uskonut, kun valitan kuulemma aina sitä kylmää. Hetken päästä oven taakse ilmaantui kuitenkin naapuri (asumme paritalossa) ja kysyi, että toimiiko meillä patterit. No eipä toimineet ei. Mies siitä lähti asiaa tutkimaan ja nopeasti oli todettu, että öljy on päässyt loppumaan odotettua nopeammin. Kävi heti hakemassa 20litraa yötä vasten, jotta saatiin asunnot lämpimiksi ja lämmintä vettä. Tänään sitten lisää. Kaksi kylmää talvea taas niin kului vaan nopeammin mitä osasi edes arvata.

Viikonloppuna mulla oli projektina tehdä kaverin vauvalle ristiäiskakku. Sain touhutakin ihan rauhassa, kun lapset oli anoppilassa yökylässä ja mies kavereineen harrastamassa lautapelejä koko viikonlopun. Ja kerrankin osasin myös ottaa rennosti eli en alkanut siivota tai muuten vain häärätä tuon kakunteon lisäksi. Kävin lenkillä ja sen jälkeen jumppailin television äärellä tunnin verran. Ihana oma rauha nostella painoja. Launtai-iltana täytin kakun ja sunnuntaina aamupäivällä koristelin sen. Kakkupohjan ja koristeet tein jo viikolla aiemmin valmiiksi. Tässä kuvia kakusta.

Sunnuntaina,kun muut kotiutuivat niin lähdimme melkein heti lasten hiihtokisoihin. Esikoiselle ei ollut niissä enää sarjaa, mutta tytöt hiihtivät. Pienempi tosin jännitti ja ujosteli ihmispaljoudessa niin, että ei oikein hiihto kulkenut. Hauskaa oli silti ja kuuma makkara maistui kauniissa auringonpaisteessa älyttömän hyvältä.

Seuraava postaukseni tuleekin varmasti koskemaan tänään aamulla hakemaani kirjoituslipastoa. Tai sekretääri/klaffilipasto... millä nimellä kukakin sen tuntee. Siitä kuitenkin vasta jahka saan sen autonperästä sisälle ja valittua paikan sille. En millään malttaisi odottaa, mutta pakko saada kantoapua sen kanssa.

-Nanne-