Olen makoillut sohvalla ja miettinyt, että pitäisi ehkä tehdä vielä yksi blogipäivitys tälle vuodelle. Olen yrittänyt miettiä, että mitä kaikkea on tapahtunut tämän vuoden aikana, mutta pää tuntuu humisevan tyhjyyttä. Valokuvia selailemalla ja jos oikein saisi rauhassa miettiä niin tulisi varmaan enemmänkin kaikkea mieleen.
Tammikuu oli raskas kuukausi minulle,mutta sellaisella tavalla, jota en täällä blogissa selvittele. Alkuvuosi oli muutenkin jännittävää, pelottavaa ja stressaavaa aikaa, koska maaliskuun lopussa oli päättymässä 6vuotta kestänyt kotiäitiys. Eniten siinä pelotti se, että saanko töitä ja jos niin mistä ja onko oman alan vai jotain muuta. Vai että pitäisikö olla rohkea ja lähteä taas vuokratuolille. Toisaalta tuntui, että siinä hetkessä palkkatyö oli ainut realistinen vaihtoehto. Lasten hoitoon vieminen ei niinkään jännittänyt, koska nuorempikin sen jo 3vuotiaana ymmärtää ja osasi sitä ihan odottaakin. Helpotusta asiaan toi se, kun päätimme mieheni kanssa, että ei oteta stressiä asiasta ja aloitan työt, kun mieleisiä löytyy ja jos ei löydy niin sitä vuokratuolityön aloittamista lykätään ainakin syksyyn. Mutta koska asioilla on tapana järjestyä niin nehän järjestyi tälläkin kertaa ja jopa tosin hyvinkin. Minulla oli itseasiassa jopa kaksi työpaikkaa tarjolla, molemmat hyviä ja oman alan paikkoja. Ja palkallista työtä. Ja lisäksi sain sovittua työnantajani kanssa, että voin tehdä vajaata työviikkoa niin ettei lapsille tule paljoa hoitopäiviä. Yksi työpäivä on tietysti lähes aina lauantai niin se on lapsilla hoidosta vapaata. Järjestely kuulosti hyvältä ja on myös ollut sitä. :)
Maaliskuussa toteutin myös haaveeni tatuoinnista. Varsinaisesti en ollut aiemmin edes suunnitellut ottavani tatuointia, mutta syksyllä 2010 se vain yhtäkkiä alkoi tuntua oikealta ja kun se oikea ajatus sitä varten tuli ihan ilman miettimistä niin päätin sen ottaa. Mutta koska kyseessä oli kuitenkin iso päätös niin pohdin sitä silti varmuuden vuoksi vielä huolella. Maaliskuussa se siis kuitenkin lopulta tehtiin enkä ole katunut. Rakastan tatuointiani ja ajatusta sen takana. :)
Kevät ja kesä sujuivat tavalliseen tapaan. Kävin töissä, urheilin paljon, käytiin kaksissa häissä ja tietysti näitä lapsiperheen perinteisiä kesälomakohteita. Mitään pidempää kesälomareissua ei tehty taaskaan.
Syksy on tainnut mennä pääasiassa samoissa merkeissä kuin kesäkin eli ihan niitä arkisia touhuja. :) Ei siis tule mieleen mitään ihan kovin ihmeellistä tästä vuodesta, vaikka toki tuo töiden aloittamine pitkien kotiäitivuosien jälkeenkin on jo iso juttu yhdelle vuodelle. :) Ja ehkäpä on vain hyvä ettei ole mitään kovin suurta ja mullistavaa raportoitavaa. Parastahan on kuitenkin aina se ihan tavallinen arki.
Taustalla pyörinyt elokuva (face off) loppuu pian ja kohta päästään ulos ihmettelemään raketteja lasten kanssa. Tästä on hyvä lähteä taas uuteen vuoteen! Toivon sydämestäni, että tuleva vuosi on perheellemme onnellinen ja terveyttä riittää! Samaa toivon toki tietysti muillekin. :)
Hyvää tulevaa vuotta 2012!
-Nanne-
lauantai 31. joulukuuta 2011
torstai 29. joulukuuta 2011
Varjoainekuvaus ja tuleva kontrolli
Olen nyt onnistunut olemaan pari viikkoa niin etten ole juurikaan pohtinut ja stressannut tuota miehen tulevaa syöpäkontrollia. Tänään asia tuli kuitenkin väkisinkin mieleen, kun mies kävi varjoainekuvauksessa ja ensi viikolla on vielä labrat ja sitten lääkärikäynti, jossa kuulee miltä on kuvat ja labrat näyttäneet. Suoraan sanottuna hirvittää ja pelottaa, vaikka onnistunkin sen peittämään. Ensi viikolla pelottaa varmasti vielä enemmän. Toisaalta olen varma, että mitään syytä huoleen ei ole ja toisaalta pelkään, että jos tuleekin jotain huonoja uutisia. Se olisi hirveää! Mies on nyt myös pari viikkoa ollut asian suhteen rennompi tai ainakin siis näyttänyt siltä. Kuun alussa huomasi, että pohti asiaa paljonkin ja se stressasi. Mutta ensi viikolla miettii varmasti mieskin taas niitä kokeiden tuloksia enemmän. Toivon sydämestäni, että kaikki on hyvin!
Mutta sitten iloisempiin pohdintoihin. Tänään veljeni täytti 30vuotta. Olin sopinut toisen veljeni ja siskoni kanssa, että käyn tänään ostamassa sellaisen Policen kaulakorun lahjaksi. Ihan mieleinen versio löytyikin. Veljeni perheen kanssa olin sopinut, että tulevat meille tänään sitten kakkukahville. Ketään muita ei ollutkaan kutsuttu. Heillä on 2,5vuotias tyttö,joka on siis lastemme serkku. Toistaiseksi myös ainut serkku.
Tein tänään pikapikaa myös kakun kahvipöytään, vaikka pakastimesta löytyi suklaamuffinseja ja jauhelihapasteijoitakin, joita tein jouluksi. Kakuksi siis tein ihan vain tuollaisen piimähyytelökakun, joka on jo vuosia ollut sellainen meidän vieraiden suosikki. Ihanan pehmeän vaniljainen maku, ei liian makea vaan sopivasti kirpakka. Nimi on sikäli harhaanjohtava, että piimälle se ei maistu pätkääkään. Koristeluksikin tuli ihan vain tuollainen nopea suklaarae,mutta sopi hyvin. Ja pääsinpä testaamaan uutta kakkulapiotanikin. Ihan näppärä,vaikka vaati ensin pientä harjoitusta. Täytyy päästä testaamaan sitä pian myös ihan täytekakkuunkin. :)
Tänään on siis ollut vapaapäivä, mutta huomenna taas työt kutsuu. Luvassa taas töitä sekä kampaamon puolella että kynsipöydän äärellä. Mukavasti olen saanut vaihtelua töihin,kun kävin nyt syksyllä Professionailsin peruskurssin ja olen päässyt tekemään rakennekynsiä. Ihanaa näpertämistä, joka sopii minulle oikein hyvin. Parturi-kampaajan työt on kyllä silti ne mitä haluan ihan ykkösenä tehdä, mutta noi kynnet on mukavaa vaihtelua aina niiden töiden lomassa. Ja muutenkin on aina välillä kiva oppia jotain uutta.
Nyt vielä työvaatteet koneesta kuivumaan ja sitten sänkyyn lukemaan uusinta Kaksplussaa. :)
-Nanne-
Mutta sitten iloisempiin pohdintoihin. Tänään veljeni täytti 30vuotta. Olin sopinut toisen veljeni ja siskoni kanssa, että käyn tänään ostamassa sellaisen Policen kaulakorun lahjaksi. Ihan mieleinen versio löytyikin. Veljeni perheen kanssa olin sopinut, että tulevat meille tänään sitten kakkukahville. Ketään muita ei ollutkaan kutsuttu. Heillä on 2,5vuotias tyttö,joka on siis lastemme serkku. Toistaiseksi myös ainut serkku.
Tein tänään pikapikaa myös kakun kahvipöytään, vaikka pakastimesta löytyi suklaamuffinseja ja jauhelihapasteijoitakin, joita tein jouluksi. Kakuksi siis tein ihan vain tuollaisen piimähyytelökakun, joka on jo vuosia ollut sellainen meidän vieraiden suosikki. Ihanan pehmeän vaniljainen maku, ei liian makea vaan sopivasti kirpakka. Nimi on sikäli harhaanjohtava, että piimälle se ei maistu pätkääkään. Koristeluksikin tuli ihan vain tuollainen nopea suklaarae,mutta sopi hyvin. Ja pääsinpä testaamaan uutta kakkulapiotanikin. Ihan näppärä,vaikka vaati ensin pientä harjoitusta. Täytyy päästä testaamaan sitä pian myös ihan täytekakkuunkin. :)
Tänään on siis ollut vapaapäivä, mutta huomenna taas työt kutsuu. Luvassa taas töitä sekä kampaamon puolella että kynsipöydän äärellä. Mukavasti olen saanut vaihtelua töihin,kun kävin nyt syksyllä Professionailsin peruskurssin ja olen päässyt tekemään rakennekynsiä. Ihanaa näpertämistä, joka sopii minulle oikein hyvin. Parturi-kampaajan työt on kyllä silti ne mitä haluan ihan ykkösenä tehdä, mutta noi kynnet on mukavaa vaihtelua aina niiden töiden lomassa. Ja muutenkin on aina välillä kiva oppia jotain uutta.
Nyt vielä työvaatteet koneesta kuivumaan ja sitten sänkyyn lukemaan uusinta Kaksplussaa. :)
-Nanne-
maanantai 26. joulukuuta 2011
Melkoinen myräkkä
Aiemmin niitä myrskykuvia on saanut katsella vain iltapäivälehdistä ja ihmetellä sinne tänne kaatuneita valtavia puita. Mutta tänään aamulla, kun avasi sälekaihtimet niin sama näky oli edessä.
Nukuin koko yön huonosti, kun heräsin vähän väliä myrskyn ääniin ja aamulla nukkumista alkoi häiritä levoton koira. Meidän koira ei ole koskaan välittänyt ukkosista eikä uudenvuoden raketitkaan häiritse, jos saa olla sisällä. Mutta nyt oli levoton. Meni meidän sängyn alla edestakaisin eikä osanut pysähtyä. Lopulta mies nosti koiran sänkyymme kainaloonsa ja siinä sitten rauhottui aloilleen. Ja kun koko perhe noustiin ylös niin ei koira jaksanut enää kuunnella ulkoa kuuluvia ääniä. Ilmeisesti ei vaan ollut kivaa olla hereillä yksin ja kuunnella niitä ääniä pimeässä. Reppana pikkuinen. :)
Mies kierteli aamupäivällä tässä lähialueella ottamssa kuvia kaatuneista puista. Hurjan näköistä, kun puita makaa sähkölankojen päällä. Sähköt poikki, nettiin ei pääse ja puhelimella ei voi soittaa kuin hätäpuheluja. Ja kahvia! Sitähän ei saanut mistään. Ja se on jo ongelma. :D No aamull a ehti sen verran tippumaan, että sain yhden kupillisen, mutta se oli hirvittävän vahvaa.
Puolisen tuntia sitten sähköt onneksi palasivat. Jääkaapista on jo kaikki viety ulos, mutta pakastin huutaa nyt punaisena. Uskon kuitenkin, että sisällä on kaikki pysynyt hyvin jäässä. Ei olla kertaakaan avattu ovea. Enkä mene nytkään availemaan. Jäätyköön nyt uudelleen kunnolla. Toivottavasti ei uudelleen ala toi myräkkä.
Oma piha on täynnä jos jonkinlaista risua, mutta mitään muuta ei. Naapureiden pihoihin on kaatunut puita ja palokunta kävi jo aamupäivällä pätkimässä tuosta yhden koivun mikä oli kaatunut keskelle tietä.
Nyt voisi kiireesti alkaa tekemään ruokaa. Anoppilaan menokin peruttiin, kun ei viitsinyt siinä myrskyssä lähteä ajamaan ja luultavasti sille tiellekin oli kaatunut puita eli ei oltaisi edes päästy.
Tässä vielä pari kuvaa tästä meidän läheltä.
-Nanne-
Nukuin koko yön huonosti, kun heräsin vähän väliä myrskyn ääniin ja aamulla nukkumista alkoi häiritä levoton koira. Meidän koira ei ole koskaan välittänyt ukkosista eikä uudenvuoden raketitkaan häiritse, jos saa olla sisällä. Mutta nyt oli levoton. Meni meidän sängyn alla edestakaisin eikä osanut pysähtyä. Lopulta mies nosti koiran sänkyymme kainaloonsa ja siinä sitten rauhottui aloilleen. Ja kun koko perhe noustiin ylös niin ei koira jaksanut enää kuunnella ulkoa kuuluvia ääniä. Ilmeisesti ei vaan ollut kivaa olla hereillä yksin ja kuunnella niitä ääniä pimeässä. Reppana pikkuinen. :)
Mies kierteli aamupäivällä tässä lähialueella ottamssa kuvia kaatuneista puista. Hurjan näköistä, kun puita makaa sähkölankojen päällä. Sähköt poikki, nettiin ei pääse ja puhelimella ei voi soittaa kuin hätäpuheluja. Ja kahvia! Sitähän ei saanut mistään. Ja se on jo ongelma. :D No aamull a ehti sen verran tippumaan, että sain yhden kupillisen, mutta se oli hirvittävän vahvaa.
Puolisen tuntia sitten sähköt onneksi palasivat. Jääkaapista on jo kaikki viety ulos, mutta pakastin huutaa nyt punaisena. Uskon kuitenkin, että sisällä on kaikki pysynyt hyvin jäässä. Ei olla kertaakaan avattu ovea. Enkä mene nytkään availemaan. Jäätyköön nyt uudelleen kunnolla. Toivottavasti ei uudelleen ala toi myräkkä.
Oma piha on täynnä jos jonkinlaista risua, mutta mitään muuta ei. Naapureiden pihoihin on kaatunut puita ja palokunta kävi jo aamupäivällä pätkimässä tuosta yhden koivun mikä oli kaatunut keskelle tietä.
Nyt voisi kiireesti alkaa tekemään ruokaa. Anoppilaan menokin peruttiin, kun ei viitsinyt siinä myrskyssä lähteä ajamaan ja luultavasti sille tiellekin oli kaatunut puita eli ei oltaisi edes päästy.
Tässä vielä pari kuvaa tästä meidän läheltä.
-Nanne-
sunnuntai 25. joulukuuta 2011
Joulukuusi kumossa ja muuta tohinaa
Niin tosiaan tänään joulupäivänä, kun illalla tultiin kotiin niin löytyi kaatunut joulukuusi ja kauhea siivo tietysti. Palloja siellä täällä, vettä tietysti lattialla ja niitä kuusenneulasia tottakai myös. Eikä mitään tietoa, että mikä sen kuusen oli kaatanut. Ihan tukevasti se on tuossa jalassa kököttänyt. Koira toki oli kotona, mutta sitä ei voi mennä syyttämään. Mietin vain, että onkohan reppana pahasti säikähtänyt, kun kuusi on mätkähtänyt kumoon. Toivottavasti ei ole makaillut siinä lähellä. :/
Mutta siivottua saatiin. Eniten sapetti kyllä koristella kuusi uudelleen. Niin hauskaa puuhaa kuin se onkin niin ei sitä silti uudelleen viitsi samana jouluna kyllä tehdä.
Kuusi tuotiin sisälle perjantaina eli aatonaattona ja koristeltiin, kun minä pääsin töistä. Kinkkukin meni uuniin vasta lähempänä seitsemää. Kuusi on pappani metsästä hakema, epäsymmetrisyydessään sympaattisen ihana kuusi. Kuusi kyllä viimeistään tuo joulun kotiin, vaikka ikkunasta katsoessa vaikuttaisikin enemmän syksyltä.
Aattona aamupäivä vierähti piirrettyjä katsellen ja riisipuuroa keitellen. Nukuttiinkin kyllä yhdeksään asti eli ei hoppuiltu ylös. Joulurauhan julistus katseltiin koko perhe yhdessä ja sen jälkeen syötiin riisipuuroa. Puoli kolmelta menimme isomummulaan eli minun mummulle ja papalle jouluruualle. Sieltä kotiuduttiin vatsat täynnä kuudelta pukkia odottelemaan. Oman porukan lisäksi meitä oli täällä isäni, veljeni ja siskoni miehensä kanssa.
Lapset sai paljon kivoja ja mieleisiä lahjoja ja aikuisetkin oli ilmeisesti olleet ihan kilttejä, kun paketteja löytyi jokaisele. Myöhemmin vielä maisteltiin glögiä, juustoja ja muita herkkuja. Siskoni jäi miehensä kanssa meille yöksikin. Oli oikein mukava aatto hyvässä seurassa.
Joulupäivä on mennyt nopsaan pelejä pelaten ja ihan vain istuskellen ja jutustellen. Menimme myös ensin isäni luo syömään ja sieltä ajelimme vielä äidin luo iltakahville. Seuraavaksi minulla on suunnitelmana ottaa lasi viiniä ja laittaa elokuva pyörimään ja ihan vain rentoutua sohvalla. Tekee hyvää olla ihan vain paikallaankin. Huomenna mennäänkin sitten anoppilaan jouluaterialle. :)
Ensi viikolla veljeni täyttää 30 ja taidan tehdä jonkun pienen kakun, jotta voin testata uutta kakkulapiotani. Se on siis sellainen Maria Kivijärven suunnittelema Magisso-kakkulapio, jonka ostamisesta puhuin jo yli vuosi sitten ja nyt lopultakin sain sen. :)
Nyt se leffa, viini, suklaa ja sohva. :)
-Nanne-
Mutta siivottua saatiin. Eniten sapetti kyllä koristella kuusi uudelleen. Niin hauskaa puuhaa kuin se onkin niin ei sitä silti uudelleen viitsi samana jouluna kyllä tehdä.
Kuusi tuotiin sisälle perjantaina eli aatonaattona ja koristeltiin, kun minä pääsin töistä. Kinkkukin meni uuniin vasta lähempänä seitsemää. Kuusi on pappani metsästä hakema, epäsymmetrisyydessään sympaattisen ihana kuusi. Kuusi kyllä viimeistään tuo joulun kotiin, vaikka ikkunasta katsoessa vaikuttaisikin enemmän syksyltä.
Aattona aamupäivä vierähti piirrettyjä katsellen ja riisipuuroa keitellen. Nukuttiinkin kyllä yhdeksään asti eli ei hoppuiltu ylös. Joulurauhan julistus katseltiin koko perhe yhdessä ja sen jälkeen syötiin riisipuuroa. Puoli kolmelta menimme isomummulaan eli minun mummulle ja papalle jouluruualle. Sieltä kotiuduttiin vatsat täynnä kuudelta pukkia odottelemaan. Oman porukan lisäksi meitä oli täällä isäni, veljeni ja siskoni miehensä kanssa.
Lapset sai paljon kivoja ja mieleisiä lahjoja ja aikuisetkin oli ilmeisesti olleet ihan kilttejä, kun paketteja löytyi jokaisele. Myöhemmin vielä maisteltiin glögiä, juustoja ja muita herkkuja. Siskoni jäi miehensä kanssa meille yöksikin. Oli oikein mukava aatto hyvässä seurassa.
Joulupäivä on mennyt nopsaan pelejä pelaten ja ihan vain istuskellen ja jutustellen. Menimme myös ensin isäni luo syömään ja sieltä ajelimme vielä äidin luo iltakahville. Seuraavaksi minulla on suunnitelmana ottaa lasi viiniä ja laittaa elokuva pyörimään ja ihan vain rentoutua sohvalla. Tekee hyvää olla ihan vain paikallaankin. Huomenna mennäänkin sitten anoppilaan jouluaterialle. :)
Ensi viikolla veljeni täyttää 30 ja taidan tehdä jonkun pienen kakun, jotta voin testata uutta kakkulapiotani. Se on siis sellainen Maria Kivijärven suunnittelema Magisso-kakkulapio, jonka ostamisesta puhuin jo yli vuosi sitten ja nyt lopultakin sain sen. :)
Nyt se leffa, viini, suklaa ja sohva. :)
-Nanne-
sunnuntai 18. joulukuuta 2011
Sitkeä sydän joka lyö...
Sitä ja muita Juha Tapion aivan ihania kappaleita on kuunneltu koko viikonloppu. Olin perjantaina Juha Tapion keikalla ja oli kyllä livenä juurikin niin ihana mitä saattoi odottaa. Tähän asti olen arponut, että raaskinko ostaa liput Kipinöitä-kiertueen konserttiin, mutta perjantain jälkeen en voinut muuta kuin ostaa ne.
En vain vielä tiedä kenen kanssa menen. Kaksi lippua siis ostin. Mies sanoi, että tulee jos välttämättä tahdon tai en keksi ketään muuta. Kavereista on helppo houkutella joku, mutta nyt meidän on tuo 6,5v tyttö niin hurmaantunut näistä kappaleista, että hän toivoo pääsevänsä sinne. Pitää siis miettiä. Toisaalta eräs kaverini on miehensä kanssa tulossa sinne ja ollaan melkein vierekkäisillä paikoilla niin saan heistä aikuista seuraa ja toisaalta olisi tytölle hieno kokemus päästä äidin kanssa kahdestaan tuollaiseen konserttiin. Mutta se on siis vasta maaliskuussa niin tässä on vielä aikaa pohtia. :)
Tänään olen leiponut jouluksi muffinseja sekä siivoillut niin, että huomenna voin vain heittää matot pihalle ja pestä lattiat. Vessan jynssäsinkin jo, mutta se pitää tietysti vielä luututa aatonaattona uudelleen.
Nyt kuppi kuumaa teetä, leffa ja sohva.
-Nanne-
En vain vielä tiedä kenen kanssa menen. Kaksi lippua siis ostin. Mies sanoi, että tulee jos välttämättä tahdon tai en keksi ketään muuta. Kavereista on helppo houkutella joku, mutta nyt meidän on tuo 6,5v tyttö niin hurmaantunut näistä kappaleista, että hän toivoo pääsevänsä sinne. Pitää siis miettiä. Toisaalta eräs kaverini on miehensä kanssa tulossa sinne ja ollaan melkein vierekkäisillä paikoilla niin saan heistä aikuista seuraa ja toisaalta olisi tytölle hieno kokemus päästä äidin kanssa kahdestaan tuollaiseen konserttiin. Mutta se on siis vasta maaliskuussa niin tässä on vielä aikaa pohtia. :)
Tänään olen leiponut jouluksi muffinseja sekä siivoillut niin, että huomenna voin vain heittää matot pihalle ja pestä lattiat. Vessan jynssäsinkin jo, mutta se pitää tietysti vielä luututa aatonaattona uudelleen.
Nyt kuppi kuumaa teetä, leffa ja sohva.
-Nanne-
lauantai 10. joulukuuta 2011
Epävarmuutta
Pakko tehdä tälläinen nopea purkautuminen tänne, kun ahdistaa...
Miehestä huomaa, että miettii sitä syövän uusiutumisen mahdollisuutta ihan yhtenään. Jatkuvasti on jotain "outoa" mikä ei muka selity millään normaalilla. Esim. toissapäivänä alkanut selkäkipu. En tiedä tarkkaan millaista se on, jotain jumitusta tms. Kysyin aamulla, että oletko vain nukkunut huonossa asennossa ja se on jumiutunut niin tyrmäsi sen heti - ei ole ollenkaan sellaista. Näitä on ollut aiemminkn näinä vuosina, että kontrollin lähestyessä on "outoa selkäkipua", joka ei selity millään luonnollisella syyllä. Itselläni selkä kenkkuilee tosi herkästi ja paljonkin, jos nukun huonossa asennossa lapsen vieressä vaikkapa. Sattuu ja selkä on kankea.
Miehellä oli silloin vuosia sitten sairastumisen yhteydessä juuri nimenomaan selkä todella kipeä ja siitä syystä tutkiskelee noita tuntemuksia selässä. Mutta silloin siellä painoi valtavasti suurentunut perna ja suurentuneet imusolmukkeet hermoja ja muuta. Perna on siis normaalisti ihmisellä nyrkin kokoinen, mutta miehelläni siellä oli kasvain silloin ja se oli 20cm halkaisijaltaan. Perna siis. Kasvain oli 6cm.
Itse olen todella luulotautinen ihminen ja tiedän, että pelko ja epäilys mielessä voivat aiheuttaa ihan oikeita ja todellisia fyysisiäkin oireita. Ja kun miettiin jatkuvasti vaikkapa jotain luomea tai muuta mitätöntä nyppyä niin sen ihan tuntee koko ajan. Sitten, kun se pelko menee ohi niin ne oireetkin mystisesti katoaa. Mutta mieheni ei ennen tuota tautia ollut mitenkään taipuvainen luulosairauteen eikä vieläkään ole muuten, mutta kontrollit ovat sitä kyllä aiheuttaneet. Ja nyt tietysti tämä tilanne on ollut jo 1,5vuotta niin epävarma, että kyllä se koettelee jokaista. Kun yhtenä hetkenä lääkärit vakuuttaa, että olet ihan terve ja seuraavaksi sanotaan, että ei me nyt ollakaan ihan varmoja. Epävarmuus on pahinta.
Nyt pitäisi ihan tosissaan keskittyä kaikkiin jouluvalmisteluihin ja hankkia loput lahjat. Niin ja ne joulukortit pitäisi myös saada tehtyä. Ja uskoa siihen, että tammikuussa tulee hyviä uutisia! :)
Tänään oli anoppia hoitamassa tyttöjä täällä meillä, kun minä olin töissä ja mies pojan kanssa lentopalloturnauksessa. Täällä on nyt siis hyvin siistiä, ruokaa valmiina huomiseksi ja mulla ei yllättäin mitään ihan akuutti tekemistä. Tekemistä tietysti aina on, jos tahtoo vaan, mutta tänään aion vaan olla. Ja nyt on vähän sellainen olo, että käyn hakemassa illaksi pari siideriä ja ehkä vuokraan leffankin. Ihanaa, kun saa aamulla nukkua rauhassa. :)
Tälläisiä mietteitä tänään.
-Nanne-
Miehestä huomaa, että miettii sitä syövän uusiutumisen mahdollisuutta ihan yhtenään. Jatkuvasti on jotain "outoa" mikä ei muka selity millään normaalilla. Esim. toissapäivänä alkanut selkäkipu. En tiedä tarkkaan millaista se on, jotain jumitusta tms. Kysyin aamulla, että oletko vain nukkunut huonossa asennossa ja se on jumiutunut niin tyrmäsi sen heti - ei ole ollenkaan sellaista. Näitä on ollut aiemminkn näinä vuosina, että kontrollin lähestyessä on "outoa selkäkipua", joka ei selity millään luonnollisella syyllä. Itselläni selkä kenkkuilee tosi herkästi ja paljonkin, jos nukun huonossa asennossa lapsen vieressä vaikkapa. Sattuu ja selkä on kankea.
Miehellä oli silloin vuosia sitten sairastumisen yhteydessä juuri nimenomaan selkä todella kipeä ja siitä syystä tutkiskelee noita tuntemuksia selässä. Mutta silloin siellä painoi valtavasti suurentunut perna ja suurentuneet imusolmukkeet hermoja ja muuta. Perna on siis normaalisti ihmisellä nyrkin kokoinen, mutta miehelläni siellä oli kasvain silloin ja se oli 20cm halkaisijaltaan. Perna siis. Kasvain oli 6cm.
Itse olen todella luulotautinen ihminen ja tiedän, että pelko ja epäilys mielessä voivat aiheuttaa ihan oikeita ja todellisia fyysisiäkin oireita. Ja kun miettiin jatkuvasti vaikkapa jotain luomea tai muuta mitätöntä nyppyä niin sen ihan tuntee koko ajan. Sitten, kun se pelko menee ohi niin ne oireetkin mystisesti katoaa. Mutta mieheni ei ennen tuota tautia ollut mitenkään taipuvainen luulosairauteen eikä vieläkään ole muuten, mutta kontrollit ovat sitä kyllä aiheuttaneet. Ja nyt tietysti tämä tilanne on ollut jo 1,5vuotta niin epävarma, että kyllä se koettelee jokaista. Kun yhtenä hetkenä lääkärit vakuuttaa, että olet ihan terve ja seuraavaksi sanotaan, että ei me nyt ollakaan ihan varmoja. Epävarmuus on pahinta.
Nyt pitäisi ihan tosissaan keskittyä kaikkiin jouluvalmisteluihin ja hankkia loput lahjat. Niin ja ne joulukortit pitäisi myös saada tehtyä. Ja uskoa siihen, että tammikuussa tulee hyviä uutisia! :)
Tänään oli anoppia hoitamassa tyttöjä täällä meillä, kun minä olin töissä ja mies pojan kanssa lentopalloturnauksessa. Täällä on nyt siis hyvin siistiä, ruokaa valmiina huomiseksi ja mulla ei yllättäin mitään ihan akuutti tekemistä. Tekemistä tietysti aina on, jos tahtoo vaan, mutta tänään aion vaan olla. Ja nyt on vähän sellainen olo, että käyn hakemassa illaksi pari siideriä ja ehkä vuokraan leffankin. Ihanaa, kun saa aamulla nukkua rauhassa. :)
Tälläisiä mietteitä tänään.
-Nanne-
torstai 8. joulukuuta 2011
Touhukas vapaapäivä
Minulla oli tänään vapaapäivä. Tuo kuopus kutsuu niitä "äitipäiviksi". Se tulee siitä, että isoveli on koulussa ja isosisko menee aina aamulla eskariin. Toki pääsee sieltä jo puoli yhdeltä, mutta on meillä siinä aina aamupäivä meidän kahdenkeskistä aikaa. Toisinaan touhutaan kovastikin jotain ja toisinaan ei yhtään mitään.
Tänään kävimme järjestelemässä kirpparipöydän ja tein samalla reissulla mahtavan löydön veljen tytölleni. Ostin aivan uuden Jonathanin kaksiosaisen talvipuvun 12 eurolla. Tyttö on pian 2,5vuotias ja tiesin, että hänellä on toistaiseksi hankittuna talveksi vain yksi haalari.
Kirpparin jälkeen menimme pitsalle, kun miehellä oli sopivasti ruokatunti. Pienin tykkää toisinaan päästä iskän kanssa syömään, sellaista extraa vain hänelle ja tuosta paikallisesta saa lapset aina pari tikkaria lopuksi mukaansa. Se on tietysti aina hyvä houkutin. Ja tarjoo ne joskus jäätelöpuikonkin vielä niiden tikkareiden lisäksi.
Pitsan jälkeen mentiin hakemaan eskarilainen ja sen jälkeen suunnistettiin paikalliseen ihanaan sisustuskauppaan ostamaan joulupalloja. Ne ovat olohuoneen lipaston yläpuolella nyt toistaiseksi ainakin näin. Katsotaan, että vaihdanko ne muualle, mutta jonnekin ne piti saada hyppysistä etten vain hajota niitä.
Täällä on ala-asteelaiset jaettu aamu- ja iltapäiväryhmiin. Jukka on iltapäiväryhmässä. Aamupäiväryhmässä olevat menevät ma-to kouluun klo 8:30 ja pääset 12:30. Iltapäiväläiset menevät 10:30 ja pääsevät 14:30. Perjantaisin koko luokka on aamupäivässä. Tällä järjestelyllä luokka on sitten osan päivästä aina pienempi. Me olemme tykänneet tuosta iltapäiväryhmästä ja lapsikin on ollut siihen tyytyväinen. Siihen saisi pyytää vaihdosta puolivälissä vuotta, mutta me olemme sitten toivoneet aina tuota iltapäivää. Se toimii meillä parhaiten ja pojan parhaimmat kaveritkin ovat siinä.
Tänään esikoisella oli jääkiekkokerho heti koulun jälkeen ja kuskasin hänet jäähallille. Se ei siis ole mitään varsinaista jääkiekkoa, vaikka siellä sitäkin pelataan vaan enemmän se vain antaa paremmat valmiudet luisteluun ylipäätään.
Tänään alkoi myös hiihtokoulu. Isommat menivät molemmat sinne. Lunta on vielä turhan vähän, mutta tekniikoita siellä oli harjoiteltu silti. Meillä tykkää lapset valtavasti erilaisista urheilulajeista ja liikunnasta ylipäätään kuten me molemmat vanhemmatkin. Keskimmäinen harrastaa satubalettia ja kesällä oli prinsessafutiksessa mukana. JPoika harrastaa mielestäni lähes kaikkea mitä voi kuvitella tuon ikäisen pojan harrastavan. Erityisen paljon tykkää kuitenkin lentopallosta.
Askartelinkin tänään hiukan. Idean sain uusimmasta Kaksplussasta. Eli riisipaketti ja paperikassi saivat uuden elämän joulupostilaatikkona. Mielestäni siitä tuli varsin suloinen. :)
Aloitin tänään myös tekemään kuvakirjaa netissä. Teen meidän tytöille joululahjaksi sellaisen nukkevauvan äitiyspakkauksen ja laitan sinne vauvan hoito-oppaan. Olen ottanut tytöistä kuvia, kun he hoitavat nukkevauvojaan ja teen oppaan siis niistä heidän omista kuvistaan. Uskon, että siitä tulee suosittu kirjanen. :)
Tänään olen yrittänyt olla murehtimatta tuota syöpä-asiaa, vaikka ihan täysin en ole voinut siltä välttyä. Mieskin sanoi, kun olimme pitsalla, että se pomppaa alitajunnasta niin herkästi esiin. Olen vain nähnyt viime aikoina niin paljon erilaisia painajaisia, että niiden on pakko liittyä tähän stressiin minkä tuo asia aiheuttaa.
Mutta kiva päivä siis on ollut ja aion vielä teekupin kanssa keskittyä hetken tuohon tyttöjen kuvakirjaan. Joulukortteihin pitää panostaa sitten viikonloppuna niin silloin en ehdi tuota kirjaa tehdä.
Lisää lumia odotellessa!
-Nanne-
Tänään kävimme järjestelemässä kirpparipöydän ja tein samalla reissulla mahtavan löydön veljen tytölleni. Ostin aivan uuden Jonathanin kaksiosaisen talvipuvun 12 eurolla. Tyttö on pian 2,5vuotias ja tiesin, että hänellä on toistaiseksi hankittuna talveksi vain yksi haalari.
Kirpparin jälkeen menimme pitsalle, kun miehellä oli sopivasti ruokatunti. Pienin tykkää toisinaan päästä iskän kanssa syömään, sellaista extraa vain hänelle ja tuosta paikallisesta saa lapset aina pari tikkaria lopuksi mukaansa. Se on tietysti aina hyvä houkutin. Ja tarjoo ne joskus jäätelöpuikonkin vielä niiden tikkareiden lisäksi.
Pitsan jälkeen mentiin hakemaan eskarilainen ja sen jälkeen suunnistettiin paikalliseen ihanaan sisustuskauppaan ostamaan joulupalloja. Ne ovat olohuoneen lipaston yläpuolella nyt toistaiseksi ainakin näin. Katsotaan, että vaihdanko ne muualle, mutta jonnekin ne piti saada hyppysistä etten vain hajota niitä.
Täällä on ala-asteelaiset jaettu aamu- ja iltapäiväryhmiin. Jukka on iltapäiväryhmässä. Aamupäiväryhmässä olevat menevät ma-to kouluun klo 8:30 ja pääset 12:30. Iltapäiväläiset menevät 10:30 ja pääsevät 14:30. Perjantaisin koko luokka on aamupäivässä. Tällä järjestelyllä luokka on sitten osan päivästä aina pienempi. Me olemme tykänneet tuosta iltapäiväryhmästä ja lapsikin on ollut siihen tyytyväinen. Siihen saisi pyytää vaihdosta puolivälissä vuotta, mutta me olemme sitten toivoneet aina tuota iltapäivää. Se toimii meillä parhaiten ja pojan parhaimmat kaveritkin ovat siinä.
Tänään esikoisella oli jääkiekkokerho heti koulun jälkeen ja kuskasin hänet jäähallille. Se ei siis ole mitään varsinaista jääkiekkoa, vaikka siellä sitäkin pelataan vaan enemmän se vain antaa paremmat valmiudet luisteluun ylipäätään.
Tänään alkoi myös hiihtokoulu. Isommat menivät molemmat sinne. Lunta on vielä turhan vähän, mutta tekniikoita siellä oli harjoiteltu silti. Meillä tykkää lapset valtavasti erilaisista urheilulajeista ja liikunnasta ylipäätään kuten me molemmat vanhemmatkin. Keskimmäinen harrastaa satubalettia ja kesällä oli prinsessafutiksessa mukana. JPoika harrastaa mielestäni lähes kaikkea mitä voi kuvitella tuon ikäisen pojan harrastavan. Erityisen paljon tykkää kuitenkin lentopallosta.
Askartelinkin tänään hiukan. Idean sain uusimmasta Kaksplussasta. Eli riisipaketti ja paperikassi saivat uuden elämän joulupostilaatikkona. Mielestäni siitä tuli varsin suloinen. :)
Aloitin tänään myös tekemään kuvakirjaa netissä. Teen meidän tytöille joululahjaksi sellaisen nukkevauvan äitiyspakkauksen ja laitan sinne vauvan hoito-oppaan. Olen ottanut tytöistä kuvia, kun he hoitavat nukkevauvojaan ja teen oppaan siis niistä heidän omista kuvistaan. Uskon, että siitä tulee suosittu kirjanen. :)
Tänään olen yrittänyt olla murehtimatta tuota syöpä-asiaa, vaikka ihan täysin en ole voinut siltä välttyä. Mieskin sanoi, kun olimme pitsalla, että se pomppaa alitajunnasta niin herkästi esiin. Olen vain nähnyt viime aikoina niin paljon erilaisia painajaisia, että niiden on pakko liittyä tähän stressiin minkä tuo asia aiheuttaa.
Mutta kiva päivä siis on ollut ja aion vielä teekupin kanssa keskittyä hetken tuohon tyttöjen kuvakirjaan. Joulukortteihin pitää panostaa sitten viikonloppuna niin silloin en ehdi tuota kirjaa tehdä.
Lisää lumia odotellessa!
-Nanne-
keskiviikko 7. joulukuuta 2011
Taustaa blogilleni
Olen jo pitkään halunnut alkaa pitää blogia, koska olen ihan lapsesta asti nauttinut kirjoittamisesta. Mutta en ole millään keksinyt, että mistä kirjottaisin. Tämän bloginkin perustin jo varmaan reilut kaksi vuotta sitten, kirjotinkin jotain, mutta sitten poistin ne. Se oli sellaista tyhjänpäiväistä jorinaa vailla minkäänlaista päämäärää.
Nyt eräänä päivänä se sitten yhtäkkiä kirkastui. Blogini nimi on Elämää Narniassa ja siitähän minun siis nimenomaan pitää kirjoittaa. Siitä millaista elämä täällä Narniassa on. Sehän ei ole aina sellaista kuin saduissa. Joskus,mutta ei aina. Ja niinhän sen pitää mennäkin. Vaikka kyllä minä usein toivon, että elämä olisi helpompaa.
Kerron ensin tähän alkuun hiukan taustaa perheestämme ja elämästämme ja siitä missä mennään nyt.
Olen siis nyt 32 vuotias kolmen lapsen äiti. Mieheni on 33 vuotias. Tapasimme ollessamme 16 ja 17. Aloimme seurustella ja vaikka alku vuosiin mahtui kaikenlaista vastoinkäymistä niin ne oli kuitenkin pieniä juttuja, vaikka ne silloin tietysti tuntui isoilta. Muutimme yhteen, kun mies pääsi armeijasta ja pian hankimme koiran. Koiravauvamme täyttää helmikuussa jo 13 vuotta eli on ollut ilonamme pitkään. Oman kodin ostimme joulukuussa 2002 ja esikoisemme, poika, syntyi kesäkuussa 2003. Menimme naimisiin syksyllä 2004 ja toinen lapsi syntyi kesäkuussa 2005. Siihen asti elämä oli sujunut ilman isompia suruja. Toki itse avioerolapsena olen nähnyt elämän nurjan puolen moneltakin kantilta, mutta silti koin, että elämä oli helppoa ja olin luottavainen tulevaisuuden suhteen.
Ensimmäiset vastoinkäymiset tulivat toisen lapsen ollessa puolivuotias, kun hänellä lopulta monien vaiheiden jälkeen todettiin lonkkaluksaatio. Tiedän, sehän on pieni juttu ja täysin korjattavissa. Onneksi havaittiin ajoissa. Kuitenkaan se ei ole niin pieni juttu, että sitä pienen vauvan äitinä voisi olankohautuksella ohittaa. Se vaikuttaa niin monella tapaa ihan joka päiväiseen elämään, että se aiheutti paljon surua minulle. Koin jääväni asian kanssa yksin, koska muut eivät suruani käsittäneet. Mutta pärjäsin ja kerron siitä kaikesta joskus myöhemmin enemmän.
Maaliskuussa 2006 tytön lonkkaluksaatiohoito päättyi ja heti seuraavana päivänä mies joutui sairaalaan. Mitään huolta ei pitänyt olla kunnes kolme päivää myöhemmin tiputettiin pommi - syöpä. Se mitä aina pelkää niin olikin yhtäkkiä totta. Yhdellä puhelinsoitolla se kauheus tuotiin silmien eteen.
Mutta elämä jatkui Narniassa - tällä kertaa syövän ehdoilla. Se oli imusolmukesyöpä. Hodgkinin tauti. Missään vaiheessa emme pelänneet ja miettineet kuolemaa, lähinnä vain tulevaisuuden epämääräisyys ja hoitojen rankkuus mietitytti. Mutta kaikki sujui hyvin. Minä olin hoitovapaalla, mies sairaslomalla ja vietimme hyvin tavallista lapsiperheen elämää. Sanoin aina, että asioista pitää etsiä hyviä puolia ja tässä hyvä puoli oli ainakin se, että meillä oli ainutlaatuinen tilaisuus viettää aikaa perheenä yhdessä niin ettei kumpikaan vanhemmista käy töissä. Taloudellisesti onneksi pärjäsimme tavalliseen tapaamme. On kurjaa, että syöpään sairastuneen yksi suurimmista huolista (ja päälimmäisistäkin jopa) on se, että miten pärjää taloudellisesti. Se on väärin, mutta valitettavan totta.
Mies parani ja kaikki sujui hyvin taas. Meille syntyi maaliskuussa 2008 kolmas lapsi. Koko raskauden pelkäsin kaikkea kauheaa tapahtuvaksi, mutta kaikki meni jälleen kerran hyvin. Raskaus ja synnytys sujuivat kuin oppikirjasta kuten kahdella ensimmäiselläkin kerralla. Lonkkaluksaatiota pelkäsin niin etten uskaltanut edes lausua sitä sanaa ääneen.
Narniassa oli asiat hyvin. Ja välillä huonosti. Parisuhdetta koeteltiin, mutta se lienee täysin normaalia pitkässä suhteessa ja etenkin, kun seurustelemaan on alettu nuorena. Mutta se on oma tarinansa ja sellainen tarina, jota en netissä pui.
Sitten taas tapahtui kesällä 2010. Ihan normaali ja rutiiniinomainen kontrollikäynti syöpäpolilla muutti kaiken. Miehelle ilmoitettiin, että syöpä on ilmeisesti uusinut. Sitä seurasi monivaiheinen sarja erilaisia kuvauksia ja koepaloja. Meille sanottiin, että uusiminen on varmaa ja hoitojen piti alkaa syksyllä. Koepalojen tulokset kuitenkin muutti asian ja meille kerrottiinkin täysin yllättäin, että tulokset on puhtaat. Mitään syöpää ei olekaan.
Kontrolleja kuitenkin tihennettiin uudelleen ja yhtäkkiä taas kesällä 2011 alettiin puhua uusimisen mahdollisuudesta. Toisen lääkärin mielipide oli kuitenkin eri ja hän käski miehen pitää itseään juuri niin terveenä kuin hän itsensä tunteekin. Ja että vuodenvaihteessa otetaan uudet kuvat ja katsotaan tilanne uudelleen. Ja näin olemme tehneet.
Sitten tullaan tähän päivään. Joulu lähestyy ja olen itse alkanut parin viikon sisällä hermoilla aivan hirvittävän paljon tuota tulevaa kontrollia. Miestäkin asia mietityttää. Homealtistuksen takia miehellä on olut kaikenlaisia epämääräisiä oireita ja nyt ne alkavat sekoittua omassa päässä. Enää ei tiedä, että mikä ehkä johtuu homeesta ja mikä ei ja voiko joku olla merkki mahdollisesti uusiutunesta syövästä. Toivo ja epätoivo vaihtelevat päivittäin, välillä useita kertoja päivän aikana. Välillä asiaa ei mieti, mutta välillä enemmän.
Ja tästä syystä haluan kirjoittaa tätä blogia. Haluan puida näitä ajatuksiani kirjoittamalla. Meni nämä asiat sitten miten tahansa. Mutta tahdon kirjoittaa Elämästä Narniassa. Iloista ja suruista. Siitä, että elämä ei aina ole täydellistä,mutta joskus sitäkin. :)
Ja nyt haluan kertoa, että vietin tänään kivan illan esikoispoikani kanssa. Olin ilmoittanut meidät jouluaskarteluiltaan, joka oli tarkoitettu alakoululaisille ja heidän vanhemmilleen. Oli kiva viettää aikaa pojan kanssa ihan kahdestaan. Sitä tapahtuu aivan liian harvoin. Tokaluokkalaisella on jo niin paljon omia juttuja kavereiden kanssa ja muutenki, että äidin kanssa ihan kaksin ei kovin usein tule tehtyä mitään. Siitä syystä nyt menimme tuonne. Ja meillä oli kiva ilta, kun askartelimme ja vielä lopuksi juotiin glögiä ja syötiin pipareita. Laitan tähän loppuun kuvan vielä meidän askarteluista.
Toivottavasti blogilleni löytyy lukijoitakin, vaikka päälimmänen ajatukseni onkin kirjoittaa lähinnä itseni vuoksi. Koitan perehtyä näihin asetuksiin ja muihin juttuihin ajan kanssa. Pääasia kuitenkin, että tekstiä alkaisi syntyä.
Nyt eräänä päivänä se sitten yhtäkkiä kirkastui. Blogini nimi on Elämää Narniassa ja siitähän minun siis nimenomaan pitää kirjoittaa. Siitä millaista elämä täällä Narniassa on. Sehän ei ole aina sellaista kuin saduissa. Joskus,mutta ei aina. Ja niinhän sen pitää mennäkin. Vaikka kyllä minä usein toivon, että elämä olisi helpompaa.
Kerron ensin tähän alkuun hiukan taustaa perheestämme ja elämästämme ja siitä missä mennään nyt.
Olen siis nyt 32 vuotias kolmen lapsen äiti. Mieheni on 33 vuotias. Tapasimme ollessamme 16 ja 17. Aloimme seurustella ja vaikka alku vuosiin mahtui kaikenlaista vastoinkäymistä niin ne oli kuitenkin pieniä juttuja, vaikka ne silloin tietysti tuntui isoilta. Muutimme yhteen, kun mies pääsi armeijasta ja pian hankimme koiran. Koiravauvamme täyttää helmikuussa jo 13 vuotta eli on ollut ilonamme pitkään. Oman kodin ostimme joulukuussa 2002 ja esikoisemme, poika, syntyi kesäkuussa 2003. Menimme naimisiin syksyllä 2004 ja toinen lapsi syntyi kesäkuussa 2005. Siihen asti elämä oli sujunut ilman isompia suruja. Toki itse avioerolapsena olen nähnyt elämän nurjan puolen moneltakin kantilta, mutta silti koin, että elämä oli helppoa ja olin luottavainen tulevaisuuden suhteen.
Ensimmäiset vastoinkäymiset tulivat toisen lapsen ollessa puolivuotias, kun hänellä lopulta monien vaiheiden jälkeen todettiin lonkkaluksaatio. Tiedän, sehän on pieni juttu ja täysin korjattavissa. Onneksi havaittiin ajoissa. Kuitenkaan se ei ole niin pieni juttu, että sitä pienen vauvan äitinä voisi olankohautuksella ohittaa. Se vaikuttaa niin monella tapaa ihan joka päiväiseen elämään, että se aiheutti paljon surua minulle. Koin jääväni asian kanssa yksin, koska muut eivät suruani käsittäneet. Mutta pärjäsin ja kerron siitä kaikesta joskus myöhemmin enemmän.
Maaliskuussa 2006 tytön lonkkaluksaatiohoito päättyi ja heti seuraavana päivänä mies joutui sairaalaan. Mitään huolta ei pitänyt olla kunnes kolme päivää myöhemmin tiputettiin pommi - syöpä. Se mitä aina pelkää niin olikin yhtäkkiä totta. Yhdellä puhelinsoitolla se kauheus tuotiin silmien eteen.
Mutta elämä jatkui Narniassa - tällä kertaa syövän ehdoilla. Se oli imusolmukesyöpä. Hodgkinin tauti. Missään vaiheessa emme pelänneet ja miettineet kuolemaa, lähinnä vain tulevaisuuden epämääräisyys ja hoitojen rankkuus mietitytti. Mutta kaikki sujui hyvin. Minä olin hoitovapaalla, mies sairaslomalla ja vietimme hyvin tavallista lapsiperheen elämää. Sanoin aina, että asioista pitää etsiä hyviä puolia ja tässä hyvä puoli oli ainakin se, että meillä oli ainutlaatuinen tilaisuus viettää aikaa perheenä yhdessä niin ettei kumpikaan vanhemmista käy töissä. Taloudellisesti onneksi pärjäsimme tavalliseen tapaamme. On kurjaa, että syöpään sairastuneen yksi suurimmista huolista (ja päälimmäisistäkin jopa) on se, että miten pärjää taloudellisesti. Se on väärin, mutta valitettavan totta.
Mies parani ja kaikki sujui hyvin taas. Meille syntyi maaliskuussa 2008 kolmas lapsi. Koko raskauden pelkäsin kaikkea kauheaa tapahtuvaksi, mutta kaikki meni jälleen kerran hyvin. Raskaus ja synnytys sujuivat kuin oppikirjasta kuten kahdella ensimmäiselläkin kerralla. Lonkkaluksaatiota pelkäsin niin etten uskaltanut edes lausua sitä sanaa ääneen.
Narniassa oli asiat hyvin. Ja välillä huonosti. Parisuhdetta koeteltiin, mutta se lienee täysin normaalia pitkässä suhteessa ja etenkin, kun seurustelemaan on alettu nuorena. Mutta se on oma tarinansa ja sellainen tarina, jota en netissä pui.
Sitten taas tapahtui kesällä 2010. Ihan normaali ja rutiiniinomainen kontrollikäynti syöpäpolilla muutti kaiken. Miehelle ilmoitettiin, että syöpä on ilmeisesti uusinut. Sitä seurasi monivaiheinen sarja erilaisia kuvauksia ja koepaloja. Meille sanottiin, että uusiminen on varmaa ja hoitojen piti alkaa syksyllä. Koepalojen tulokset kuitenkin muutti asian ja meille kerrottiinkin täysin yllättäin, että tulokset on puhtaat. Mitään syöpää ei olekaan.
Kontrolleja kuitenkin tihennettiin uudelleen ja yhtäkkiä taas kesällä 2011 alettiin puhua uusimisen mahdollisuudesta. Toisen lääkärin mielipide oli kuitenkin eri ja hän käski miehen pitää itseään juuri niin terveenä kuin hän itsensä tunteekin. Ja että vuodenvaihteessa otetaan uudet kuvat ja katsotaan tilanne uudelleen. Ja näin olemme tehneet.
Sitten tullaan tähän päivään. Joulu lähestyy ja olen itse alkanut parin viikon sisällä hermoilla aivan hirvittävän paljon tuota tulevaa kontrollia. Miestäkin asia mietityttää. Homealtistuksen takia miehellä on olut kaikenlaisia epämääräisiä oireita ja nyt ne alkavat sekoittua omassa päässä. Enää ei tiedä, että mikä ehkä johtuu homeesta ja mikä ei ja voiko joku olla merkki mahdollisesti uusiutunesta syövästä. Toivo ja epätoivo vaihtelevat päivittäin, välillä useita kertoja päivän aikana. Välillä asiaa ei mieti, mutta välillä enemmän.
Ja tästä syystä haluan kirjoittaa tätä blogia. Haluan puida näitä ajatuksiani kirjoittamalla. Meni nämä asiat sitten miten tahansa. Mutta tahdon kirjoittaa Elämästä Narniassa. Iloista ja suruista. Siitä, että elämä ei aina ole täydellistä,mutta joskus sitäkin. :)
Ja nyt haluan kertoa, että vietin tänään kivan illan esikoispoikani kanssa. Olin ilmoittanut meidät jouluaskarteluiltaan, joka oli tarkoitettu alakoululaisille ja heidän vanhemmilleen. Oli kiva viettää aikaa pojan kanssa ihan kahdestaan. Sitä tapahtuu aivan liian harvoin. Tokaluokkalaisella on jo niin paljon omia juttuja kavereiden kanssa ja muutenki, että äidin kanssa ihan kaksin ei kovin usein tule tehtyä mitään. Siitä syystä nyt menimme tuonne. Ja meillä oli kiva ilta, kun askartelimme ja vielä lopuksi juotiin glögiä ja syötiin pipareita. Laitan tähän loppuun kuvan vielä meidän askarteluista.
Toivottavasti blogilleni löytyy lukijoitakin, vaikka päälimmänen ajatukseni onkin kirjoittaa lähinnä itseni vuoksi. Koitan perehtyä näihin asetuksiin ja muihin juttuihin ajan kanssa. Pääasia kuitenkin, että tekstiä alkaisi syntyä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)