Taustaa blogilleni

Olen jo pitkään halunnut alkaa pitää blogia, koska olen ihan lapsesta asti nauttinut kirjoittamisesta. Mutta en ole millään keksinyt, että mistä kirjottaisin. Tämän bloginkin perustin jo varmaan reilut kaksi vuotta sitten, kirjotinkin jotain, mutta sitten poistin ne. Se oli sellaista tyhjänpäiväistä jorinaa vailla minkäänlaista päämäärää.

Nyt eräänä päivänä se sitten yhtäkkiä kirkastui. Blogini nimi on Elämää Narniassa ja siitähän minun siis nimenomaan pitää kirjoittaa. Siitä millaista elämä täällä Narniassa on. Sehän ei ole aina sellaista kuin saduissa. Joskus,mutta ei aina. Ja niinhän sen pitää mennäkin. Vaikka kyllä minä usein toivon, että elämä olisi helpompaa.

Kerron ensin tähän alkuun hiukan taustaa perheestämme ja elämästämme ja siitä missä mennään nyt.

Olen siis nyt 32 vuotias kolmen lapsen äiti. Mieheni on 33 vuotias. Tapasimme ollessamme 16 ja 17. Aloimme seurustella ja vaikka alku vuosiin mahtui kaikenlaista vastoinkäymistä niin ne oli kuitenkin pieniä juttuja, vaikka ne silloin tietysti tuntui isoilta. Muutimme yhteen, kun mies pääsi armeijasta ja pian hankimme koiran. Koiravauvamme täyttää helmikuussa jo 13 vuotta eli on ollut ilonamme pitkään. Oman kodin ostimme joulukuussa 2002 ja esikoisemme, poika, syntyi kesäkuussa 2003. Menimme naimisiin syksyllä 2004 ja toinen lapsi syntyi kesäkuussa 2005. Siihen asti elämä oli sujunut ilman isompia suruja. Toki itse avioerolapsena olen nähnyt elämän nurjan puolen moneltakin kantilta, mutta silti koin, että elämä oli helppoa ja olin luottavainen tulevaisuuden suhteen.

Ensimmäiset vastoinkäymiset tulivat toisen lapsen ollessa puolivuotias, kun hänellä lopulta monien vaiheiden jälkeen todettiin lonkkaluksaatio. Tiedän, sehän on pieni juttu ja täysin korjattavissa. Onneksi havaittiin ajoissa. Kuitenkaan se ei ole niin pieni juttu, että sitä pienen vauvan äitinä voisi olankohautuksella ohittaa. Se vaikuttaa niin monella tapaa ihan joka päiväiseen elämään, että se aiheutti paljon surua minulle. Koin jääväni asian kanssa yksin, koska muut eivät suruani käsittäneet. Mutta pärjäsin ja kerron siitä kaikesta joskus myöhemmin enemmän.

Maaliskuussa 2006 tytön lonkkaluksaatiohoito päättyi ja heti seuraavana päivänä mies joutui sairaalaan. Mitään huolta ei pitänyt olla kunnes kolme päivää myöhemmin tiputettiin pommi - syöpä. Se mitä aina pelkää niin olikin yhtäkkiä totta. Yhdellä puhelinsoitolla se kauheus tuotiin silmien eteen.

Mutta elämä jatkui Narniassa - tällä kertaa syövän ehdoilla. Se oli imusolmukesyöpä. Hodgkinin tauti. Missään vaiheessa emme pelänneet ja miettineet kuolemaa, lähinnä vain tulevaisuuden epämääräisyys ja hoitojen rankkuus mietitytti. Mutta kaikki sujui hyvin. Minä olin hoitovapaalla, mies sairaslomalla ja vietimme hyvin tavallista lapsiperheen elämää. Sanoin aina, että asioista pitää etsiä hyviä puolia ja tässä hyvä puoli oli ainakin se, että meillä oli ainutlaatuinen tilaisuus viettää aikaa perheenä yhdessä niin ettei kumpikaan vanhemmista käy töissä. Taloudellisesti onneksi pärjäsimme tavalliseen tapaamme. On kurjaa, että syöpään sairastuneen yksi suurimmista huolista (ja päälimmäisistäkin jopa) on se, että miten pärjää taloudellisesti. Se on väärin, mutta valitettavan totta.

Mies parani ja kaikki sujui hyvin taas. Meille syntyi maaliskuussa 2008 kolmas lapsi. Koko raskauden pelkäsin kaikkea kauheaa tapahtuvaksi, mutta kaikki meni jälleen kerran hyvin. Raskaus ja synnytys sujuivat kuin oppikirjasta kuten kahdella ensimmäiselläkin kerralla. Lonkkaluksaatiota pelkäsin niin etten uskaltanut edes lausua sitä sanaa ääneen.

Narniassa oli asiat hyvin. Ja välillä huonosti. Parisuhdetta koeteltiin, mutta se lienee täysin normaalia pitkässä suhteessa ja etenkin, kun seurustelemaan on alettu nuorena. Mutta se on oma tarinansa ja sellainen tarina, jota en netissä pui.

Sitten taas tapahtui kesällä 2010. Ihan normaali ja rutiiniinomainen kontrollikäynti syöpäpolilla muutti kaiken. Miehelle ilmoitettiin, että syöpä on ilmeisesti uusinut. Sitä seurasi monivaiheinen sarja erilaisia kuvauksia ja koepaloja. Meille sanottiin, että uusiminen on varmaa ja hoitojen piti alkaa syksyllä. Koepalojen tulokset kuitenkin muutti asian ja meille kerrottiinkin täysin yllättäin, että tulokset on puhtaat. Mitään syöpää ei olekaan.

Kontrolleja kuitenkin tihennettiin uudelleen ja yhtäkkiä taas kesällä 2011 alettiin puhua uusimisen mahdollisuudesta. Toisen lääkärin mielipide oli kuitenkin eri ja hän käski miehen pitää itseään juuri niin terveenä kuin hän itsensä tunteekin. Ja että vuodenvaihteessa otetaan uudet kuvat ja katsotaan tilanne uudelleen. Ja näin olemme tehneet.

Sitten tullaan tähän päivään. Joulu lähestyy ja olen itse alkanut parin viikon sisällä hermoilla aivan hirvittävän paljon tuota tulevaa kontrollia. Miestäkin asia mietityttää. Homealtistuksen takia miehellä on olut kaikenlaisia epämääräisiä oireita ja nyt ne alkavat sekoittua omassa päässä. Enää ei tiedä, että mikä ehkä johtuu homeesta ja mikä ei ja voiko joku olla merkki mahdollisesti uusiutunesta syövästä. Toivo ja epätoivo vaihtelevat päivittäin, välillä useita kertoja päivän aikana. Välillä asiaa ei mieti, mutta välillä enemmän.

Ja tästä syystä haluan kirjoittaa tätä blogia. Haluan puida näitä ajatuksiani kirjoittamalla. Meni nämä asiat sitten miten tahansa. Mutta tahdon kirjoittaa Elämästä Narniassa. Iloista ja suruista. Siitä, että elämä ei aina ole täydellistä,mutta joskus sitäkin. :)

Ja nyt haluan kertoa, että vietin tänään kivan illan esikoispoikani kanssa. Olin ilmoittanut meidät jouluaskarteluiltaan, joka oli tarkoitettu alakoululaisille ja heidän vanhemmilleen. Oli kiva viettää aikaa pojan kanssa ihan kahdestaan. Sitä tapahtuu aivan liian harvoin. Tokaluokkalaisella on jo niin paljon omia juttuja kavereiden kanssa ja muutenki, että äidin kanssa ihan kaksin ei kovin usein tule tehtyä mitään. Siitä syystä nyt menimme tuonne. Ja meillä oli kiva ilta, kun askartelimme ja vielä lopuksi juotiin glögiä ja syötiin pipareita. Laitan tähän loppuun kuvan vielä meidän askarteluista.

Toivottavasti blogilleni löytyy lukijoitakin, vaikka päälimmänen ajatukseni onkin kirjoittaa lähinnä itseni vuoksi. Koitan perehtyä näihin asetuksiin ja muihin juttuihin ajan kanssa. Pääasia kuitenkin, että tekstiä alkaisi syntyä.