sunnuntai 25. joulukuuta 2011

Joulukuusi kumossa ja muuta tohinaa

Niin tosiaan tänään joulupäivänä, kun illalla tultiin kotiin niin löytyi kaatunut joulukuusi ja kauhea siivo tietysti. Palloja siellä täällä, vettä tietysti lattialla ja niitä kuusenneulasia tottakai myös. Eikä mitään tietoa, että mikä sen kuusen oli kaatanut. Ihan tukevasti se on tuossa jalassa kököttänyt. Koira toki oli kotona, mutta sitä ei voi mennä syyttämään. Mietin vain, että onkohan reppana pahasti säikähtänyt, kun kuusi on mätkähtänyt kumoon. Toivottavasti ei ole makaillut siinä lähellä. :/

Mutta siivottua saatiin. Eniten sapetti kyllä koristella kuusi uudelleen. Niin hauskaa puuhaa kuin se onkin niin ei sitä silti uudelleen viitsi samana jouluna kyllä tehdä.

Kuusi tuotiin sisälle perjantaina eli aatonaattona ja koristeltiin, kun minä pääsin töistä. Kinkkukin meni uuniin vasta lähempänä seitsemää. Kuusi on pappani metsästä hakema, epäsymmetrisyydessään sympaattisen ihana kuusi. Kuusi kyllä viimeistään tuo joulun kotiin, vaikka ikkunasta katsoessa vaikuttaisikin enemmän syksyltä.



Aattona aamupäivä vierähti piirrettyjä katsellen ja riisipuuroa keitellen. Nukuttiinkin kyllä yhdeksään asti eli ei hoppuiltu ylös. Joulurauhan julistus katseltiin koko perhe yhdessä ja sen jälkeen syötiin riisipuuroa. Puoli kolmelta menimme isomummulaan eli minun mummulle ja papalle jouluruualle. Sieltä kotiuduttiin vatsat täynnä kuudelta pukkia odottelemaan. Oman porukan lisäksi meitä oli täällä isäni, veljeni ja siskoni miehensä kanssa.

Lapset sai paljon kivoja ja mieleisiä lahjoja ja aikuisetkin oli ilmeisesti olleet ihan kilttejä, kun paketteja löytyi jokaisele. Myöhemmin vielä maisteltiin glögiä, juustoja ja muita herkkuja. Siskoni jäi miehensä kanssa meille yöksikin. Oli oikein mukava aatto hyvässä seurassa.


Joulupäivä on mennyt nopsaan pelejä pelaten ja ihan vain istuskellen ja jutustellen. Menimme myös ensin isäni luo syömään ja sieltä ajelimme vielä äidin luo iltakahville. Seuraavaksi minulla on suunnitelmana ottaa lasi viiniä ja laittaa elokuva pyörimään ja ihan vain rentoutua sohvalla. Tekee hyvää olla ihan vain paikallaankin. Huomenna mennäänkin sitten anoppilaan jouluaterialle. :)

Ensi viikolla veljeni täyttää 30 ja taidan tehdä jonkun pienen kakun, jotta voin testata uutta kakkulapiotani. Se on siis sellainen Maria Kivijärven suunnittelema Magisso-kakkulapio, jonka ostamisesta puhuin jo yli vuosi sitten ja nyt lopultakin sain sen. :)

Nyt se leffa, viini, suklaa ja sohva. :)

-Nanne-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti