keskiviikko 15. helmikuuta 2012

Virkkausta

Kävin sunnuntaina ohimennen eräässä sisustusliikkeessä ja siellä oli matonkuteesta virkattuja koreja ja hinnat oli alkaen 25e ja nousi siitä tietysti sitä mukaa, kun korin koko kasvoi. Olen jo pidemmän aikaa höpöttänyt, että pitäisi hakea jostain matonkuteita ja virkata tuollaisia koreja ja sellainen mattokin olisi kiva. Ja nyt, kun näin ne korit niin päätin että nyt pitää ryhtyä tuumasta toimeen.

Ja eilen painelin keskimmäisen eskarin jälkeen sitten hakemaan tarvikkeita ja siinä se loppupäivä ja ilta menikin. Sen verran maltoin irrottaa virkkuukoukusta, että kävin hikoilemassa spinningissä ja cx:ssä,mutta niiden jälkeen taas homma jatkui.

Lisäksi sain vielä toisenkin kivan idean ja tein yhteen koriin tuollaisen "pääsiäisruohon" jo valmiiksi. En nyt millään muista minkä nimistä tuo lanka oli, mutta maksoi 70e/kg. Tuossa korissa on lankaa 100g eli se maksoi 7e. Sen enempää en raaskinutkaan sitä ostaa. "Ruohon" liimasin vain kiinni kartonkiin kuumaliimalla ja korin pohjalle laitoin pumpulia ettei tarvinnut tehdä tuosta ruohosta niin pitkää. Mielestäni kivannäköinen.




Kolme koria on siis nyt valmiina ja lisää aion kyllä tehdä. Mietin, että tuollainen on ihan kiva viedä lahjaksikin ja valmista tulee nopeasti. Nyt tuntuu, että pää pursuaa erilaisia ideoita mitä voisi tehdä, mutta tänään illalla on pakko tehdä yksi lupaamani kakkukoriste. Siitäkin kuvia sitten myöhemmin.

Keväisiä inspiraatioita muillekin!

-Nanne-

3 kommenttia:

  1. Tosi kivat korit! Mistä sait ohjeen vai tiesitkö ite kuinka tehdä?

    miopoikanimio.blogspot.com

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Ohjeen sain tuolta käsityökeskukselta mistä ostin kudettakin,mutta ihan samoja ohjeita näyttää tulevan kun laittaa googleen hauksi virkattu kori. Ekat kolme koria tein kiinteillä silmukoilla ja nyt neljättä teen puolipylväillä. On siis tosi helppo ja yksinkertainen tehdä ja valmistuu nopsaan. :)

    VastaaPoista