lauantai 2. kesäkuuta 2012

Onnea uusille ylioppilaille ja ammattiin valmistuneille!

Harmillisen sateisen päivän vain saivat juhlijat, mutta toivottavasti ovat silti kaikki nauttineet tärkeästä päivästään! Meillä aamulla lähti todistustaan hakemaan iloinen tokaluokan päättävä poika. Eilen illalla askarreltiin pojan kanssa vielä yhdessä opettajalle kortti. Aiheena oli Kiinalainen lohikäärme. Opettaja lähtee lomailemaan Kiinaan ja hänen tyttärensä on asunut siellä pian vuoden, joten aihe tuli siitä. Kiinassahan on nyt meneillään lohikäärmeen vuosi. Kortista tuli varsin hauska ja melkoisen pitkä.


Oma idea tuo lohikäärme ei kylläkään ollut vaan löysin sen sellaisesta lapsille ostamastani askartelukirjasta mistä olen tainnut tänne blogiinkin kuvan joskus laittaa. Ostin sen aiemmin tänä vuonna kirjakerhosta.

Hiukan treeniasiaakin tällä kertaa ja niitä on nyt toivottukin ilmeisesti lisää. Eilen pääsin koittamaan ekan kerran uutta combattia nro 52. Sitä on täällä ehditty tehdä jo sunnuntaista asti, mutta kun on ollut kevätjuhlien ja muiden takia kiireinen viikko niin olen päässyt käymään vain salilla, vaikka toi combat on kovasti poltellut. Mutta eilen siis vihdoinkin. Ja tykkäsin! Ei tosin voita tähän astista suosikkiani eli nro 50 oli niin täydellisen mahtava kaiken kaikkiaan, että sitä ei ihan helposti ylitetäkään. Helmiä on toki varmaan joka ohjelmassa, mutta nro 50 oli sellainen, että siihen ei vaan kyllästynyt.

Tästä uudesta ohjelmasta kuulin etukäteen pelotteluja, että seiska biisi on tylsä ja kamala, mutta itse tykkäsin. Yleensä seiska on kiva, kun se on vähän tappomeiningillä maustettu ja se on kiva huipennus sinne loppupäähän. Tälläkin kertaa seiska mennään sykkeet tapissa, ei mitään monimutkaisia kuvioita, mutta paaaaljon running mania. Ja siitähän minä tykkään! Saa painaa ihan täysillä. Tulee hyvä fiilis. Lisäksi hyviä jalkabiisejä, tuntuu taatusti perslihaksissa. Ja tasapainoa kysytään taas!

Eilisen combatin jälkeen jäin vielä cx:ään ja siellä myös uusi ohjelma. Ihan kiva. Jäätävän karmean ihanat lankut, mutta niistä selviää sisulla. Ja esimerkiksi sillä, että kahden metrin päässä on neljä miestä eli luovuttaa ei toki voi! Yksi kappale oli ihan kummallinen ja mulla meni puolet ajasta sen tuubin kanssa säätämiseen enkä saanut mitään tehoja irti siitä kappaleesta. Siinä ne tuubin lenkit laitetaan jalkoihin ja ollaan konttausasennossa. Mulla tuntui vaan lipsuvan koko ajan ne lenksut jaloissa enkä saanut tuntumaa,mutta ehkä se siitä. Tai sitten ei ja ohjaaja toivottavasti vaihtaa pian sen kappaleen. Tylsä se ainakin oli. Mutta muuten kiva sekin ohjelma taas.

Tänään oltiin ystäväperheen lasten synttäreillä ja siellä vierähti ihan koko ilta ja välipäivä treeneistä tulikin ihan tarpeeseen. On tullut revittyä salillakin sen verran. Huomenna jaksaa taas painaa,kun on hiukan huilinut ja siis salipäivä vuorossa. Nyt on panokset siellä.

Ai niin ja sain miehenkin kiinnostumaan yhdestä talosta mikä tuli tähän lähelle myyntiin. Remppakohde, mutta kuvien perusteella pohjaratkaisu vaikuttaa olevan ok meidän perheelle ja sijaiti on hyvä. Soittelen varmaan maanantaina välittäjälle. Uskon vakaasti siihen, että sitten kun se meidän talo löytyy niin sen tietää kyllä. Eli mennään katsomaan mitkä fiilikset tuosta tulee. Kuvat voi vääristää pahastikin, mutta niiden perusteella kohtalaisen lupaava. Katsotaan. Kovat olisi poltteet jo saada enemmän tilaa, mutta väkisin ei mitään osteta vaan sen pitää oikeasti tuntua hyvältä.

Nyt peiton alle, jotta jaksaa huomenna touhuta taas monenmoista!

Nanne

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti